Videoarkisto
Tyyne ja varkautelaiset ammattilaiset
Suomen virallinen eläkeläinen Tyyne Kettunen tutustui Wellness Varkaus -hankkeeseen.Katso, mitä hankkeeseen osallistuvat kertoivat Tyynelle kehittämistyöstä ja miten Tyyne kokeili modernia siivousvälinettä. Kehittämisteko Tukipalvelut varjoista valoon löytyy myös Tekojen torilta. Kehittämisteko palkittiin 1.12.2022 Kuntatyö2030 -gaalassa.
Tyyne ja muutoksen tuulet
Suomen virallinen eläkeläinen ja somevaikuttaja Tyyne Kettunen vieraili Kuntatyö2030 -gaalassa joulukuussa esiintyen kolmella videolla. Tyynellä oli painavaa asiaa esimerkiksi muutoksesta. Ensimmäisessä videossa hän pohtii, mitä kuntalaisena oleminen on, ja missä kaikessa kunta onkaan hänen elämässään ollut mukana. Katso videolta miltä ajatuksia muutos kunnasta hyvinvointialueelle Tyynessä herättää.
Mitä kunnanjohtaja Pekka Rajala Limingan kunnasta kertoo tunnustuksesta Suomen kekseliäimmän kunnan kyläpäällikkönä?
Limingan kunta valittiin Suomen kekseliäimmäksi kunnaksi. Hyvä kiertämään -kampanjassa etsittiin Suomen kekseliäintä kuntaa. Kekseliäin kunta on sen, josta vietiin eniten kehittämistekoja Tekojen torille syyskuun 2021 aikana. Limingasta saatiin 30 kehittämistekoa syyskuussa 2021. Pekka Rajala kertoo onnistumisen avaimista.
Työelämän kehittäminen kannattaa
Suomi on maailman onnellisin maa. Merkittävä syy siihen on se, että kunnissa tehdään päivittäin töitä hyvinvoinnin eteen. Jotta asiamme ovat tulevaisuudessakin hyvin, työelämän kehittämisen pitää olla jatkuvaa. Kehittäminen on yhdessä tekemistä ja toisilta oppimista.
Video: Videotiiviste Oy
www.videotiiviste.fi
Riku ja Tunna haastavat laittamaan Tekoja Tiskiin
Riku ja Tunna yllyttävät kuntatyöntekijöitä ottamaan kynttilän pois vakan alta: nyt laitetaan Tekoja Tiskiin! Tehdään kunnissa hyvä työ näkyväksi. Tule mukaan: https://bit.ly/2sUSvPr !
JUKO:n puehenjohtaja Olli Luukkainen videolla: Tehdään hyvä kuntatyö näkyväksi!
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtajan Olli Luukkainen kannustaa mukaan kehittämään kuntatyötä ja haastaa laittamaan kuntatyön hyvät käytännöt ja kehittämisideat jakoon Kuntekon Tekojen Torilla.
HyvinvointiOsvittaa kohti Rovaniemellä
Rovaniemellä sparrattiin 30. ja 31. toukokuuta 2018 uudenlaista kohtaamis- ja palvelupistettä kuntalaisille. Työnimenä kulkee 'HyvinvointiOsviitta'. Syksyllä 2018 vietetään paikan avajaisia. Lupaus on kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävästä toiminnasta yli sektoreiden ja toimijoiden.