Kiva ei saisi korostua vaikuttavuuden kustannuksella

Vielä jokin aika sitten tutkimustulosten odottelemiseen riitti aikaa ja malttia. Uutta tietoa odotettiin, sen äärelle pysähdyttiin ja siihen perehdyttiin. Tutkimuksen valmistuttua mietittiin, miten tulokset otetaan päätöksenteossa ja työpaikan arjessa huomioon.

Oli myös olemassa laajasti käytettyjä kansallisia viitekehyksiä. Työkykyä ylläpitävälle toiminnalle oli tarkkaan määritelty ja yhdessä sovittu sanallinen kuvaus.

Selkeys ylsi toimijoiden rooleihin. Eläkevakuuttajien näkökulmaksi oli laissa määritelty eläkkeisiin liittyvän tehtävän lisäksi ammatillinen kuntoutus. Myöhemmin eläkevakuuttajat lisäsivät repertoaariinsa työkykyjohtamisen. Työterveyshuollon roolina laissa oli määritelty ennaltaehkäisevä toiminta ja valinnaisesti sairaanhoito.

Digitalisaatio ja muut megatrendit ovat muuttaneet lähes kaiken

Työelämää koskeva tieto virtaa vuolaasti digitaalisissa kanavissa. Tutkimus tai jokin muu työelämän kehittämiseen liittyvä sisältö joutuu kamppailemaan ankarasti tullakseen huomatuksi ja noteeratuksi.

Sisällöt joudutaan paketoimaan huomiotalouteen sopiviksi, kuten blogiteksteiksi, infograafeiksi, videoiksi ja sosiaalisen median sisällöiksi. Niiden elinkaari julkisuudessa on sekunteja tai minuutteja.

Tutkijasta on tullut versiopäivitys. Nykypäivän ideaalimalli tutkijasta on ”tutkija 2.0”, joka vuorovaikuttaa aktiivisesti sosiaalisen median kanavissa ja on yhteydessä sidosryhmien kanssa kaikissa tutkimusprosessin vaiheissa.

Tutkimus on pudonnut jalustalta. Huolellisiin tutkimusasetelmiin ja laajoihin datoihin perustuvat tutkimukset eivät välttämättä saa samaa palstatilaa mediassa kuin hyvä tarina, joka perustuu muutaman kymmenen hengen näytteeseen.

Asiantuntijuus on muuttunut. Mediassa ajankohtaisia työelämäkysymyksiä saattaa kommentoida julkisuuden henkilö tai kokemusasiantuntija, eikä teemaan syvällisesti perehtynyt tutkija.

Viitekehykset pirstaloituvat. Yhteisiä jaettuja viitekehyksiä on yhä vaikeampi muodostaa. Eri toimijat kehittelevät omia, omaleimaisia viitekehyksiään, joilla ei ole tutkimustaustaa.

Perinteiset toimijat, kuten eläke- ja muut vakuuttajat sekä terveydenhuollon palvelutuottajat liukuvat uudenlaisiin rooleihin ja toimintaan erityisesti digitaalisuuden mahdollistamana. Rooleja ja sääntelyn rajoja koetellaan.

Digitaalisuudella on myös mahdollisuus pilata paljon

Työhyvinvointi ja työkyky ovat laaja-alaisia käsitteitä. Näkemyksettömän mittaamisen korostumisen myötä ne voivat tiivistyä sykevälivaihtelun tarkastelemiseen. Laaja ymmärrys henkilöstön hyvinvoinnista voi korvautua ”Happy or Not”-tiedolla.

Yksilö voi korostua ja yhteisö jäädä taustalle, koska yksilöä on niin helppo mitata. Tämä sopii myös vallitsevaan itseohjautuvuuden eetokseen.

Työ ja työn muokkaaminen voivat jäädä taka-alalle, koska työtä on vaikeampi tutkia ja kehittää kuin yksilön ominaisuuksia.

Kiva, näennäistekeminen ja kaupallinen tarkoitus saattavat korostua vaikuttavuuden rinnalla. 

Työkykyriskejä ennustavien algoritmien sisällöstä ja mahdollisista vakavistakin vinoumista ei ole tietoa ilman läpinäkyvyyttä ja kriittistä tarkastelua.

Digitaalisessa ajassa on paljon uusia kysymyksiä, joita on tarpeen käsitellä yhdessä työmarkkinaosapuolten ja valvojien kanssa. Nämä kysymykset liittyvät esimerkiksi mittaamiseen ja datan käsittelyyn työpaikoilla, datan yhdistämiseen, läpinäkyvyyteen, eriarvoisuuteen ja vaikuttavuuteen.

Ajassa on myös paljon hyvää

Digitaalisuus ratkaisee monia haasteita, joiden parissa työelämän kehittäminen on paininut vuosikymmenten ajan. Se antaa uusia mahdollisuuksia uudenlaisiin datoihin ja analyyseihin sekä toiminnan siirtämiseen ennaltaehkäisevään suuntaan.

Hyvinvointiteknologia auttaa tekemään havaintoja esimerkiksi unesta, stressistä ja palautumisesta aivan uudella tarkkuudella.

On hyvä, että tutkijat ja tutkimusprojektit tulevat uudella tavalla mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Digitaalinen työelämän kehittäminen on vasta alussa. Ydinasia on varmistaa, että digitaaliset ratkaisut tähtäävät vaikuttavuuteen ja että työelämän kehittämisellä on kansallisella tasolla toivottu suunta.

Onnistuneet valinnat voivat johtaa siihen, että työelämän kehittäminen osaltaan ratkaisee suuria suomalaisen yhteiskunnan ongelmia, kuten työllisyysasteen nousua ja sitä kautta kestävyysvajetta. Näin työelämän kehittäminen nousee myös uudella painoarvolla yhteiskunnalliselle agendalle.

Kirjoittaja Pauli Forma on Työterveyslaitoksen johtaja Työkyky ja työurat -alueen johtaja