kahvikuppi
Tärkeissä töissä-logo

Hyvinvointialueiden esihenkilöiden aamukahvit työkaluja esihenkilötyöhön ja työkykyjohtamisen tueksi

Webinaarisarja on tarkoitettu erityisesti hyvinvointialueiden esihenkilöille ja henkilöstön edustajille. Webinaarisarjan on suunnitellut ja toteuttaa KT:n ja pääsopijajärjestöjen asiantuntijoista koostuva Työryhmä 22-25.

Webinaarisarjan tavoitteena on vahvistaa hyvää esihenkilötyötä ja johtamista, joilla tuetaan työyhteisöä muutoksen hallinnassa.

Webinaarisarja on tältä keväältä päättynyt ja webinaaritallenteet ovat poistuneet sivuilta, mutta asiantuntijoiden diasarjat voi ladata alta.

Lisää vuorovaikutusta ja foorumeita yhteisöllisyyden vahvistamiseen 10.4.2024 klo 9–9.45

Webinaarin tavoitteena on nostaa esiin välittömän yhteistoiminnan merkitys työntekijän ja esihenkilön, työyhteisön ja myös organisaatiossa valittujen edustuksellisten yhteistoimintaedustajien kesken.

Webinaarin asiantuntijoina toimivat Eija Kemppainen, työympäristöasiantuntija, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry/Super ja Anna Kukka, neuvottelujohtaja, Kunta ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Eija ja Anna johdattelevat webinaarisarjan käyntiin kertomalla lyhyesti työryhmässä ja siellä käydystä keskustelusta yhteistoiminnan ja yhteistyön merkityksestä. Webinaarissa kuullaan kaksi kiinnostavaa case esimerkkiä HUS:sta ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta.

Case-esimerkit:

  1. Yhteisöllisyyden merkitys työyhteisön toimivuuteen, Akaan kotihoidon palveluesihenkilö Henni Numminen, Pirkanmaan hyvinvointialue
  2. Henkisellä yhteistoimintasopimuksella voidaan vahvistaa edustuksellista yhteistoimintaa -case-esimerkki, henkilöstöjohtaja Nina Holopainen ja Jukon pääluottamusmies Niina Eerola, Etelä- Karjalan hyvinvointialue
     

Webinaarin aineisto

Webinaarisarjan tavoitteet ja ajankohtaista 
Ekhva Eerola ja Holopainen

 

Työturvallisuuden edistäminen esihenkilötyössä 23.4.2024 klo 9–9.45

Webinaarin tavoitteena vahvistaa esihenkilön työturvallisuusosaamista sekä kertoa työsuojeluvalvonnan ajankohtaisia huomioita hyvinvointialueiden esihenkilöille. Lisäksi kerrotaan, millaista tukea esihenkilö saa työsuojelutyöhön työsuojeluviranomaiselta ja Työtuvallisuuskeskukselta.

Asiantuntijoina toimivat Ulla Arvo, Ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue ja Kaija Ojanperä, johtava asiantuntija, Työturvallisuuskeskus. 

Puhetta johtavat Jonas Fyrqvist, työmarkkina-asiantuntija, Julkisen alan Unioni JAU ry/Jyty ja Marjaana Walldén, työelämän kehittämisen asiantuntija, Kunta ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Webinaarin aineisto

Webinaarisarjan tavoitteet 
Ylitarkastaja Ulla Arvo, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Johtava asiantuntija Kaija Ojanperä, Työturvallisuuskeskus
23.4. Mentimeter

 

Työkykyjohtaminen ja kestävä työelämä 8.5.2024 klo 9–9.45

Webinaarin tavoitteena on vahvistaa esihenkilön työkykyjohtamisen osaamista ja saada konkreettisia ja uusia keinoja työpaikalle, joilla edistää työntekijöiden työkykyä. Webinaarissa esitellään Kevan Kestävää työelämää -hanketta.

Asiantuntijoina toimivat Maija Träskelin, hankejohtaja, KEVA ja Johanna Pulkkinen, tutkija, KEVA. Puhetta johtavat Anne Ranta, työelämäasiantuntija, Julkisen alan Unioni JAU ry/JHL ja Heidi Pekkarinen, erityisasiantuntija, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.

Webinaarin aineisto

Hankejohtaja Maija Träskelin ja tutkija Johanna Pulkkinen, KEVA

 

Työvuorosuunnittelu ja työajat työhyvinvoinnin näkökulmasta 21.5.2024 klo 9–9.45

Webinaarin tavoitteena on antaa yleiskuvaa työehtosopimusmääräysten antamista mahdollisuuksista työaikasuunnittelulle, työn organisoinnille ja hyvinvoinnin tukemiseen. Miten työehtosopimusta on kehitetty viime vuosina ja miten siinä otetaan huomioon palvelujen tuottamisen, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen ja henkilöstön palautumisen tarpeet.  Tukevatko määräykset työn tekemistä, työhyvinvointia ja mistä halutaan kokemuksia?

Asiantuntijana Mikko Härmä, tutkimusprofessori, Työterveyslaitos. Puhetta johtavat Juha Honkakoski neuvottelupäällikkö, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry/Tehy ja johtava työmarkkinajuristi Mirja-Maija Tossavainen Kunta ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Webinaarin aineisto 
Webinaarisarjan tavoitteet
tutkimusprofessori Mikko Härmä, Työterveyslaitos