20.9.2019
Imatran kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Imatra

Varhaiskasvatuksen lomakierron toteuttaminen – osa yhteistä jaettua johtajuutta

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Imatran varhaiskasvatuksessa olemme olleet uuden edessä. Uudet varhaiskasvatussuunnitelmat, johtajuuden kehittäminen ja palveluverkkoratkaisu ovat toimineet meillä varhaiskasvatuksen palvelualueen kehittämisen perustana. Palveluverkkoratkaisua on rakennettu pitkin vuotta ja saamme sen päätökseen syksyn 2019 aikana. Olemme ennakoineet palveluverkkoratkaisua yhdistämällä päiväkotien johtajuuksia jo vuosi sitten, jolloin otimme käyttöön jaetun johtajuuden mallin

Toimiva jaettu johtajuus tarvitsee ympärilleen yhdenmukaiset toimintamallit ja rakenteet. Tähän päästäksemme rakensimme henkilöstön osaamiskartoituksen, joka laajenee tänä syksynä kaikkiin varhaiskasvatuksen yksiköihin. Lisäksi mahdollistimme henkilöstön tutustumisen toiseen työyksikköön. Kolmanneksi loimme yhteiset linjaukset henkilöstöön liittyviin asioihin. Näiden toimenpiteiden myötä tavoitteenamme on ollut yhtenäiset toimintamallit kaikissa yksiköissä, joiden avulla vahvistamme tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden tuntemusta henkilöstössä, lisäämme työhyvinvointia ja turvallisuuden tunnetta ja kehittämme tiedonkulkua.
Ratkaisu
Edellä mainittua kehittämistyötä on ohjannut pilottitiimi, johon kuului henkilöstöä, päiväkodin johtajia, luottamusmiehiä ja palvelualueen päällikkö. Yhteiseksi ensimmäiseksi kehittämisen kohteeksi valitsimme lomakiertomallin työstämisen päiväkoteihin.

Yhteisen kehittämisen aloitimme syyskuussa prosessin kuvaamisella ja aikatauluttamisella. Päiväkodin johtajat viestivät asiasta henkilöstölle henkilökuntakokouksissa kaikki samalla viikolla. Loimme kertomista varten yhtenäisen viestintämallin, jota kaikki johtajat käyttivät. Samaan aikaan jokaisessa yksikössä oli esillä myös ns. ideaboksi, johon sai nimettömänä laittaa ajatuksiaan ja esityksiä aiheeseen liittyen.

Lokakuun koittaessa jatkoimme mallin työstämistä esimiesten kesken. Tutustuimme erilaisiin lomakiertomalleihin, joiden perusteella työstimme lomakierron protomallia. Proton luomisessa huomiomme niin esimiesten kuin henkilöstön esiin nostamat ajatukset, ideat ja huolet. Tämän lisäksi esimiehet ja pilottitiimi aloittivat yhteisten pelisääntöjen luomisen. Pelisääntöjen työstämistä jatkoimme yksiköiden henkilöstön edustajien ja esimiesten edustajien kesken.

Seuraavassa vaiheessa kesälomakiertomallin työstäminen eteni edellä mainitun työryhmän ja luottamusmiehiltä saadun palautteen mukaisesti. Marraskuun aikana tarkensimme pelisääntöjä ja ennakoimme mahdollisia poikkeustilanteita ja ratkaisuja niihin. Lomakiertomalli alkoi hahmottua ja selkeytyä.

Valmiin lomakiertomallin lanseerasimme joulukuussa. Lomakiertomallin esittely tapahtui samanaikaisesti yksiköiden omissa työpaikkakokouksissa. Loppuvuoden ajaksi esimiehet järjestivät ja aikatauluttivat yksiköissään ns. palautetunnit, jolloin he olivat paikalla vastaamassa henkilöstön palautteeseen ja mahdollisiin kysymyksiin. Lomakiertojärjestelmän pääperiaatteet olivat nyt valmiit.

Päiväkotien lomakierron kehittäminen, kehitystehtävän julkaisusta lanseeraamiseen, kesti yhdeksän kuukautta. Tämän jälkeen yksiköt keskittyivät konkreettiseen lomakiertojärjestelmän luomiseen omissa yksiköissään, jonka mukaisesti kesälomat lopulta hyväksyttiin. Päiväkotien henkilöstöstä kaikki muut paitsi varhaiserityiskasvatuksen henkilöstö osallistuu lomakiertojärjestelmään. Päiväkodin johtajille ja varajohtajille on luotu oma kiertojärjestelmänsä.
Tulokset
Lomakierojärjestelmän luominen yhdessä henkilöstön, esimiesten ja luottamusmiesten kesken on osoitus hyvin toimivasta yhteistyöstä ja vuoropuhelusta henkilöstön ja johdon kesken. Prosessi sisälsi haasteita, mutta niihin olimme varautuneet erilaisilla ratkaisuehdotuksilla. Muutosvastarinta oli alkuun suhteellisen voimakasta. Henkilöstön kuulemisen ja mukaan ottamisen lisäksi vertaistuki, positiivisista kokemuksista kertominen sekä ideaboksit ja palautetunnit sulattivat vastarintaa. Tämän lisäksi yhtenäinen ja samanaikainen tiedottaminen lisäsi asian ymmärtämistä ja sitoutumista.

Yksikkökohtainen lomakiertojärjestelmä, jossa huomioidaan erilaiset yksiköt ja erilaiset yksikköjen tarpeet ovat toimivan kiertojärjestelmän perusta. Myös erilaisten poikkeustilanteiden ja negatiivisten seurausten pelisääntöjen ennakointi on mahdollistanut yhtenäisen henkilöstöjohtamisen kaikissa Imatran päiväkodeissa.

Ensimmäinen kesä lomakiertojärjestelmällä on takanapäin. Nyt on aika kerätä henkilöstöltä palautetta järjestelmän toimivuudesta ja kehittää sitä yhdessä eteenpäin.

Yhteyshenkilöt

Minna Leinonen
minna.leinonen(ät)imatra.fi
varhaiskasvatuspalveluiden päällikkö
Imatran kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta