14.10.2024
Vantaan kaupunki / Kasvatuksen ja oppimisen toimiala, Vantaa

Vertaismentorointia peruskouluissa Vantaalla

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Vantaan kasvatuksen ja oppimisen toimialalla nähtiin tarpeelliseksi saada kaupunkitasoista mentorointitoimintaa perusopetukseen lukuvuonna 2023-2024. Mentoroinnilla haluttiin lisätä mentorien sekä mentoroitavien (tässä tapauksessa pääasiassa uusien opettajien) työhyvinvointia ja samalla kiinnittymistä työyhteisöön. Toiminnan aloittamisen mahdollisti OVTES:in lisäys työajan vaihtamisesta mentorointiin sekä hyvät kokemukset aiemmasta tutor-työskentelystä, jossa opettajalta opettajalle -toimintatapa tuotti onnistumisia. Tavoitteena on saada mentorointi laajennettua jokaiselle vantaalaiselle koululle.
Ratkaisu
Vantaan kasvatuksen ja oppimisen toimiala järjesti lukuvuonna 2023-2024 koulutuksen vantaalaisille vertaismentoroinnista kiinnostuneille perusopetuksen opettajille. Koulutusta järjestettiin kahdelle ryhmälle eli noin 50 opetuksen ammattilaiselle. Koulutuksen pitivät neljä vertaismentoroinnin asiantuntijaa Metropolia-ammattikorkeakoulusta ja kolmen tunnin koulutuskertoja oli viisi.

Kouluille annettiin suhteellisen vapaat kädet lähteä toteuttamaan ja kokeilemaan vertaismentorointia omissa yksiköissään: joillain mentorointia toteutettiin pääasiassa yksilötasolla ja joillain kouluilla tietty teema edellä. Koulukohtaista toimintaa suunniteltiin koulutuskertojen yhteydessä.

Lukuvuonna 2024-2025 uusille mentoreille järjestettiin yhden päivän koulutus, jonka aikana käytiin läpi vertaismentoroinnin teoreettiset perusteet sekä käytännön toteutusta. Vantaalle valittiin kaksi vastuumentoria, jotka pääsevät kehittämään kaupunkitasoista toimintaa sekä tukemaan kaikkia Vantaan mentoreita esimerkiksi yhteisen materiaalipankin sekä yhteisten tapaamisten avulla. Vastuumentoreiden tarkoitus on auttaa kouluja vakiinnuttamaan mentoritoimintaansa ja edistää yhteisten rakenteiden luomista kaupunkitasolla.
Tulokset
Mentoroitavina olleilta vantaalaisilta opettajilta on saatu pelkästään positiivista palautetta mentoroinnista; osa olisi halunnut jatkaa mentorointiryhmässä esimerkiksi ryhdyttyään ensimmäistä kertaa luokanvalvojaksi. Ajatusten jakaminen turvallisessa ja luottamuksellisessa tilanteessa on koettu tarpeelliseksi. Mentorointi on lisännyt työyhteisöön kiinnittymistä ja auttanut esimerkiksi oman työn rajaamisessa. sen on koettu lisäävän työhyvinvointia ja olevan merkittävä työtapa ammatillisessa kehittymisessä.

Mentorointi on kiinnostanut myös työnhakijoita, esimerkiksi Aurinkokiven koulun rekrytointi-ilmoituksissa oli maininta mentoroinnin mahdollisuudesta jo alkuvuonna 2023 ja moni työhaastatteluun saapunut sanoi sen olleen merkittävä hakeutumiseen vaikuttava asia. Syksyllä 2024 mentorointia tehtiin ja kehitettiin aktiivisesti ainakin 17 eri koululla, samalla kun aloitettiin jo koulutettujen mentoreiden yhteistyötä lisäävät tapaamiset vastuumentoreiden vetäminä.

Yhteyshenkilöt

Sanna Puputti
sanna.puputti(ät)vantaa.fi
oppilaanohjaaja
Vantaan kaupunki / Aurinkokiven koulu
Petra Salmisuo
petra.salmisuo(ät)eduvantaa.fi
laaja-alainen erityisopettaja
Vantaan kaupunki / Itä-Hakkilan koulu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta