11.10.2024
Jämsän kaupunki, Jämsä

Jämsäläistä hyvinvoimaa!

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Meillä oli tarve uusia työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden toimintaohjelma, koska aiemman laatimisesta oli aikaa. Ajatus oli alusta asti toteuttaa suunnitelma henkilöstön todellisista tarpeista eli se oli yksi kirkkaimmista tavoitteista. Toisena keskeisenä ajatuksena oli tehdä johdon rooli vahvaksi työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden johtamisessa. Rinnalla ohjelman laatimisen kanssa kulkikin valmennuksia esihenkilöille ja johdolle. Myös raportointikäytänteitä uudistettiin.
Ratkaisu
Kehittämiseen osallistettiin erilaisin tavoin koko Jämsän kaupungin ja Jämsän Vesi liikelaitoksen henkilökunta. Työ käynnistyi koostamalla omana työnä työhyvinvoinnin nykytilakuvaus, jossa oli yhdistettynä mitattua tietoa, henkilöstökyselyiden tuloksia sekä henkilöstölle suunnatun työpajan tuloksia siitä, millaista työhyvinvoinnin tulee tulevaisuudessa olla. Näiltä pohjilta suunnittelimme ohjelman. Lisäksi valitsimme mukaan kaksi tahoa tekemään kehittämistyötä kanssamme:
1. USO7:n kautta FCG Finnish Consulting Groupin asiantuntijoiden toimesta (isoimmassa roolissa olivat Anitta Karioja ja Pirjo Haukkapää-Haara) henkilöstölle toteutettiin kysely ja järjestettiin työpajoja työhyvinvointiohjelman laatimiseksi. Esihenkilöille järjestettiin työpajoja sen pohtimiseksi, miten kyseisiin tavoitteisiin päästään ja mitä se edellyttää heiltä.
2. Kevan tukemana Kuntoboss Oy:n (Ossi Aura ja Jalmari Eklund) hankkeessa kehitettiin johtamista ja esihenkilötyötä sekä kartoitettiin kehittämisen suunnaksi näiden tilaa Jämsässä.

Käytännössä nämä kahden eri toimijan toteutukset koordinoitiin yhteen ja molemmat hyödynsivät toisiltaan saatuja tietoja. Kuntoboss Oy keskittyi enemmän johtoon ja tulosaluejohtoon sekä heidän valmentamiseensa työhyvinvoinnin ja erityisesti työkykyjohtamisen näkökulmasta. FCG Oy:n edustajat tekivät yhteistyötä henkilöstön ja lähiesihenkilöiden kanssa enemmän ja myös valmensivat lähiesihenkilöt työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden toimintaohjelman toteutukseen.

Johtajuustutkimuksen perusteella ymmärrys johtamisen perustasta hyvälle esihenkilötyölle vahvistui. Lisäksi vahvistui ymmärrys siitä, että hyvä esihenkilötyö on perusta hyvälle toimintakulttuurille, osaamiselle ja sujuville prosesseille.

Valmennuksissa korostettiin yhteiskehittämisen sekä jatkuvan parantamisen merkitystä ja harjoiteltiin keinoja siihen. Henkilöstömmekin oli tuonut esille vahvan kehittämishalun omaan työhönsä. Selkeäksi kävikin, että työn kehittäminen on jokaisen meidän tehtävä.

Ohjelman nimi, Jämsäläistä hyvinvoimaa! , nousi ideana henkilöstön työpajoissa. Se kuvaa päätavoitteemme "Jokaisen työntekijän työhyvinvointi on yhteinen tehtävämme" sekä myös visiomme asian suhteen: "Kestävää työelämää joka päivä".
Työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden ohjelmassa on neljä tarkempaa tavoitetta mittareineen ja ne ohjaavat jokaisen meidän työskentelyä ja antavat suuntaa myös esihenkilötyölle.

Ohjelmassa itsessään ei liene mitään erilaisempaa kuin muidenkaan ohjelmissa, paitsi se, että se todella on henkilöstön toiveiden mukainen. Ohjelman käytäntöön istuttaminen on minusta kertomisen arvoinen.

Jämsäläistä hyvinvoimaa! on hyväksytty yhteistoiminnassa ja henkilöstöjaostossa käytänteidemme mukaisesti. Koska luottamusjohdolla on suuri rooli työhyvinvointimme suhteen kunnissa, on toteutuksessa roolinsa myös heillä.

Työhyvinvointiohjelman valmistuttua järjestimme Luottamushenkilöt henkilöstön työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden tukena -iltakoulun kaupunginhallituksen jäsenille (myös varajäsenille), ryhmäpuheenjohtajille. Mukana oli myös kaupungin johtoryhmä. Tilaisuudessa oli Kuntaliiton Sini Sallinen puhumassa ohjelman esittelyn lisäksi. Keskustelussa pohdimme luottamushenkilöiden keinoja tukea kunnan työntekijöiden / viranhaltijoiden työhyvinvointia.

Henkilöstöjaoston linjauksen mukaisesti toimialajohtomme tulee kertomaan yhteistyötoimikuntaan vielä vuoden 2024 aikana, miten Jämsäläistä hyvinvoimaa!-ohjelman tavoitteiden saavuttamista edistetään kullakin toimialalla.

Meillä on tuotu yhteistyötoimikuntaan toimialajohdon esitteleminä vuosittain myös toteutuneet työpaikkaselvitykset, työn vaarojen arviointien keskeiset tulokset sekä henkilöstökyselyn keskeiset tulokset ja toimenpiteet.

Luottamushenkilöjohdon tietoisuutta päätöksenteon vaikutuksista henkilöstöön pyritään vahvistamalla lautakuntien roolia. Jatkossa lautakuntia pyydetään esittämään henkilöstöjaostolle mukaan lukien yhteistoiminnassa käsiteltävän kuvauksen, miten toimialoilla on vuosittain edistetty työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden toimintaohjelmaa ja arvioimaan erityisesti talouden sopeuttamisen näkökulman vaikutuksia hyvinvoinnille ja turvallisuudelle.
Tulokset
Ehkä vielä on aikaista arvioida vaikutuksia, mutta mielestäni on nähtävissä jo henkilöstön merkityksen nouseminen entisestään. Lisäksi ymmärretään yhä paremmin esimerkiksi se, miten tärkeä tehtävä lähiesihenkilötyö on ja kuinka sitäkin suoritusta on tärkeä johtaa. Tämä työ todellakin jatkuu!
Liitteet
Jämsäläistä hyvinvoimaa_pääkuva.pdf

Yhteyshenkilöt

Hannele Rahkonen
hannele.rahkonen(ät)jamsa.fi
Kehittämispäällikkö
Jämsän kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta