2.10.2024
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Siun sote /syöpäkeskus, Joensuu

Käsihygienian kehittäminen syöpäkeskuksessa

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Siun Soten syöpäkeskuksessa tehtiin kesällä 2024 ensimmäisen kerran käsihuuhdesaatavuuden arviointi. Aikaisemmin keväällä yksikköön oli jo tehty infektioiden torjuntatoimien omavalvontasuunnitelma. Molemmissa arvioinneissa nousi esille tarve käsidesinfektion parantamiseen suunnitelmallisen kehittämistyön avulla. Samalla todettiin, että aikaisemmin tehdyt toimet eivät ole olleet riittäviä, kuten esimerkiksi käsidesinfektion toteutumisen kuukausittainen seuranta.

Tavoitteeksi asetettiin käsidesinfektioaineiden kulutusmäärien kasvattaminen sekä käsidesinfektioaineiden oikeanlainen käyttö eri hoitotilanteissa. Näiden lisäksi tavoitteena oli yleisen käsihygieniatietouden lisääminen myös syöpäkeskuksessa asioivien henkilöiden (potilaat, omaiset, saattajat) osalta.
Ratkaisu
Syöpäkeskuksen esihenkilöiden ja hygieniavastuuhoitajien toimesta tehtiin kuukausisuunnitelma loppuvuodelle (heinä-joulukuu) 2024. Esimerkiksi heinäkuun tavoitteena oli opetella ottamaan käsidesinfektioainetta oikea määrä. Elokuussa tavoitteena oli keskustella siitä, tunnistetaanko tilanteet, joissa käsidesinfektioainetta tulee käyttää.
Kuukausitavoitteiden lisäksi päätettiin järjestää kaksi tapahtumaa, jossa yksikön omat hygieniavastuuhoitajat, infektioidentorjuntayksikön hygieniahoitaja sekä toisessa tapahtumassa myös käsidesinfektioaineiden toimittajan edustaja jalkautuivat aulatilaan jakamaan tietoa ohi kulkeville henkilöille. Heille kerrottiin käsien oikeanlaisen desinfektion lisäksi yskimistekniikasta. Heillä oli myös mahdollisuus testata oman käsidesinfektion onnistumista sinivalolaitteen avulla.

Syöpäkeskukseen ei syntynyt tapahtumien järjestämisestä lisäkustannuksia hygieniavastuuhoitajille annettua työaikaa lukuun ottamatta.
Tulokset
Palaute näistä kahdesta infopäivästä oli innostavaa. Lähes kaikki ohikulkijat olivat kiinnostuneita heille esitetyistä asioista ja moni halusi testata myös oman käsidesinfektion onnistumisen laitteen avulla. Samalla tavoitettiin myös hoitohenkilökuntaa, joka aulatilassa liikkui. Yhdessä toimiminen oli hedelmällistä ja palkitsevaa. Asian tärkeyttä sekä tietoisuutta siitä, että hyvä käsihygienia on kaikkien yhteinen asia, saatiin hyvin tuotua esille.


Suunnitelmallista kehittämistyötä ja seurantaa tullaan jatkamaan. Hygieniavastuuhoitajien säännöllisistä tapaamista saatavaa tietoa jalkautetaan osaksi yksikön toimintaa. Syöpäkeskuksen hygieniavastuuhoitajille on suunnitteilla syyskaudelle pienempimuotoisia infotapahtumia, joissa tuloaulassa kerrotaan käsien pesun ja desinfektioaineiden käytön tärkeydestä. Infektiokaudella tämä on erityisen tärkeää työtä.

Yhteyshenkilöt

Piia Hyttinen
piia.hyttinen(ät)siunsote.fi
Osastonhoitaja
Siunsote
Henri Matikainen
henri.matikainen(ät)siunsote.fi
apulaisosastonhoitaja
Siun Sote
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta