16.10.2024
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue/Työsuojelu, Joensuu

"Ollaan immeisiks” - työsuojeluvaltuutetun työkalu hyvän työilmapiirin edistämiseen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Työterveyslaitoksen laatiman työhyvinvointikyselyn mukaan työhyvinvointi on heikentynyt Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella, erityisesti psykososiaalisen kuormituksen osalta. Tulosten mukaan kiusaamista on esiintynyt enemmän kuin mitä työnantajalla on ollut tiedossa.

Erään työyksikön työsuojelutarkastuksessa, AVIn tarkastajan kysyessä asiasta, tuli ilmi, että työntekijät eivät tienneet miten toimia kokiessaan tai havaitessaan kiusaamista tai epäasiallista käytöstä.

Tämän havainnon pohjalta heräsi idea koota työsuojelun näkökulmasta työyksiköille suunnattu ”Ollaan immeisiks” PowerPoint -esitys, joka selkeyttää, mitä kiusaaminen ja häirintä ovat ja mitä ne eivät ole. Esityksessä käsitellään myös, miten työntekijän tulee näissä tilanteissa toimia ja kuinka työnantajan tulee niihin puuttua. Lisäksi esitellään laajemmin työntekijän ja työnantajan oikeuksia sekä velvollisuuksia, perustuen työturvallisuuslakiin. Esityksessä tarkastellaan lisäksi muun muassa tekijöitä, jotka vaikuttavat negatiivisesti työpaikan ilmapiiriin, sekä ohjeita vastuullisesta käyttäytymisestä niin työpaikalla kuin sosiaalisessa mediassa.

”Ollaan immeisiks” on tarkoitettu työsuojeluvaltuutettujen työkaluksi keskustelun herättämiseksi. Sen sisältöä voi hyödyntää ja muokata joustavasti yksikön tilanteen ja tarpeiden mukaisesti ja sitä voidaan täydentää tarvittaessa uusilla teemoilla.
Ratkaisu
Esityksen laadinnassa hyödynnettiin ajantasaista lainsäädäntöä sekä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen eli Siun soten omia ohjeita. Tietopohjan perusteella koottiin PowerPoint -esitys, jonka tekemisestä ei koostunut erillisiä kustannuksia.

Aluksi esitystä vietiin ikääntyneiden palvelualueelle niihin yksiköihin, joista työntekijät olivat ottaneet yhteyttä työsuojeluun työyhteisöhaasteiden vuoksi. Työntekijät kokivat esityksen hyödylliseksi ja esihenkilöt suosittelivat sitä toisilleen. Tämän myötä esityksen käyttö laajeni ja meihin otettiin yhteyttä yhä useammin eri yksiköistä. Ajan myötä myös muiden toimialueiden työsuojeluvaltuutetut alkoivat hyödyntämään esitystä, ja nyt se on aktiivisessa käytössä koko organisaatiossa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella.
Tulokset
Esitys on saanut yksiköissä hyvän vastaanoton. Se on helpottanut vaikeiden asioiden puheeksi ottamista. Työntekijät ovat nyt tietoisia siitä, kuinka toimia häirintätilanteissa, ja he ovat alkaneet pohtia tarkemmin työpaikan käytäntöjä ja sitä, suvaitaanko epäasiallista käyttäytymistä. Esitys on myös selkeyttänyt työntekijöille heidän velvollisuuttaan ilmoittaa häirinnästä työturvallisuuslain mukaisesti.

Yhteyshenkilöt

Evita Majoinen
evita.majoinen(ät)siunsote.fi
Työsuojeluasiantuntija
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Veera Eskelinen
veera.eskelinen(ät)siunsote.fi
Työsuojeluvaltuutettu
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta