17.10.2023
Pellon kuntakonserni , Pello

Työhyvinvointijohtamisen malli

Yhteistyössä: Kolari, Ylitornio, Tornio
Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Henkilöstön työhyvinvointia oli tarve kehittää. Tuottavuutta ja hyvinvointia Jokivarteen - hanke mahdollisti viimein kehittämistyön, jolla päästiin siirtymään tulipalojen sammuttamisesta ennaltaehkäisevään työhyvinvoinnin kehittämiseen.

Työhyvinvointihankkeen tavoitteena oli selkiyttää työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välistä suhdetta. Hankkeen aikana tavoite kuitenkin asetettiin korkeammalle. Haluttiin luoda työkaluja, joihin esihenkilöt ja johto, samalla myös henkilöstö kokonaisuudessaan, voisivat oikeasti työssään turvautua.

Työhyvinvointihanke mahdollisti pitkäjänteisen työhyvinvointimallin tekemisen. Pitkäjänteinen työhyvinvoinnin kehittäminen vaatii perustan, mihin asioihin työhyvinvointijohtamisessa on olennaista keskittyä.
Ratkaisu
Mallin pohjana toimi työnantajan ja henkilöstön tarve eli strateginen ja tietoperusteinen tarve sekä henkilöstökokemuksesta (työhyvinvointikyselyn avo-vastaukset, 53 henkilökohtaista keskustelua sote-henkilöstön kanssa, työpajojen kokemukset) nouseva tarve. Mallin pohjana käytettiin motivaatioteoriaa, valtuuston asettamia strategisia tavoitteita ja henkilöstökokemusta. Lisäksi vapaaehtoiset esihenkilöt edistivät kehittämistyötä.

Osa-alueita peilattiin toisiinsa ja niiden pohjalta muodostettiin kokonaisuudet, jotka toimivat työhyvinvointijohtamisen ja kehittämisen teemoina. Kunnanhallitus hyväksyi työhyvinvointijohtamisen mallin keväällä 2023. Sen rinnalle kehitettiin työkaluja, jotka tukevat mallia. Nämä työkalut ovat koekäytössä. Niitä ovat mm. henkilöstökokemustiedolla johtamisen työkalu, kehityskeskustelumalli ja tiimin työhyvinvoinnin kehittämisen työkalu. Lisäksi palvelussuhteen elinkaaren ohjeistuksia valmisteltiin työhyvinvointi keskiössä.

Työhyvinvointijohtamisen malli valmisteltiin kokonaan ESR-rahoituksella Tuottavuutta ja hyvinvointia Jokivarteen -hankkeessa. Kehittämistyötä on jatkettu kunnan omana työnä.
Tulokset
Työhyvinvointijohtaminen pohjautuu nyt selkeään malliin. Johto, esihenkilöt ja henkilöstö tietävät nyt, mihin työhyvinvoinnin kehittämisessä on olennaista keskittyä. Lisäksi johto, esihenkilöt ja henkilöstö tietävät oman roolinsa, koska ne on eritelty malliin. Malli motivoi henkilöstöä, mutta ei pakota. Malli tuo työnantajan ja henkilöstön tarpeet näkyville rinnakkain. Vaikuttavuus mitataan pitkäjänteisessä työssä ja kehittämistyötä jatketaan koko ajan.

Yhteyshenkilöt

Sari Eero
sari.eero(ät)pello.fi
henkilöstö- ja hyvinvointivastaava
Pellon kuntakonserni
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta