26.9.2024
Pirkanmaan hyvinvointialue, Höllinkoto, Kangasala

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittäminen yksikössä

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Idea lähti kollegalta, joka oli saanut koulutuksessa tietoa tuotteesta nimeltä Neria-infuusiosetti. Hän esitti, että voisimme kokeilla kyseisen tuotteen käyttöä yksikössämme. Tuotteen tarkoituksena on, että sen avulla asukas saa tarvitsemansa kipulääkeannoksen oireenmukaisesti sekä tarpeensa mukaan. Tuotteen käyttö on helppoa ja asukkaalle kivutonta. Se myös vähentää huomattavasti henkilöstön pistotapaturmien määrää. Tavoitteena on, että palliatiivisessa tai saattohoidossa oleva asukas saa mahdollisimman hyvän ja oireenmukaisen kivunlievityksen ilman, että hän joutuu kärsimään esimerkiksi neulan pistoista.
Ratkaisu
Otimme kollegamme kanssa selvää tuotteesta ja sen käytöstä. Selvitimme, saammeko tilata kyseistä tuotetta yksikköömme. Perehdyimme tuotteen käyttöön ensin yhdessä, ja sitten perehdytimme muuta hoitohenkilöstöä sen käyttöön. Tuotteen käyttö yksikössämme yleistyi. Kollega myös laati kirjallisen ohjeen tuotteen käytöstä.

Jatkossa käytämme aina Neriaa saattohoitovaiheen kivunhoitoon kun asukkaalla on tarve morfiinin käyttöön kipujen lievittämiseksi.
Tulokset
Henkilöstöllä on hyvä kokemus Nerian käytöstä: se on helppo ja turvallinen, enää ei tarvitse käyttää neulaa lääkkeen antamisessa, joka vähentää merkittävästi yksikön pistotapaturmien riskiä. Tuote on asukasystävällinen, sillä se ei aiheuta kipua. Vaikuttavuudesta ei vielä ole tietoa. Kustannukset mahdollisesti kasvavat, koska tuote on hintavampi käyttää kuin jos lääke annettaisiin neulalla. Pitkällä aikavälillä saattaa tulla säästöä tai muuta hyötyä jota emme vielä näe.

Yhteyshenkilöt

Marianna Kuuslehto
marianna.kuuslehto(ät)pirha.fi
Vastaava sairaanhoitaja
Pirkanmaan hyvinvointialue
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta