15.9.2021
Riihimäen kaupunki, Riihimäki

Tukea ja sparrausta esihenkilöille lounastreffeillä

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Koronapoikkeusaika vähensi kaupungin esihenkilöiden yhteydenpitoa ja kuormitti monin tavoin esihenkilöiden jaksamista. Kuormittuminen ja tuen tarve nousi esille esihenkilöille keväällä 2021 tehdyssä voimavarakyselyssä. Erityisesti uusien esihenkilöiden perehtyminen kaupunkiin työnantajana sekä kiinnittyminen esihenkilöverkostoon on koronapoikkeusolojen aikana heikentynyt.

Samaan aikaan Riihimäen kaupunki on mukana Valtiovarainministeriön tukemassa Avoin kunta-hankkeessa. Avoin kunta -hankkeen tavoitteena Riihimäellä on toimintakulttuurin muuttaminen entistä avoimemmaksi kaikilla organisaation tasoille. Tavoitteena on, että toimialoittainen ja yksikkökohtainen jakautuminen vähenee ja että tehtävänkuvat tai vastuualueet eivät rajoita tai hidasta palveluprosesseja. Hankkeen aikana työntekijöitä kannustetaan kokeiluihin ja oman työnsä kehittämiseen.

Esihenkilöillä on iso rooli toimintakulttuurin muutoksessa. Esihenkilöiden työssä jaksamisen kehittäminen ja esihenkilötyön tuki luovat pohjan hankkeen tärkeissä tavoitteissa onnistumiselle. Hyvällä johtajuudella ylläpidetään henkilöstön aktiivisuutta ja motivoituneisuutta, josta seuraa koko organisaation halu muuttaa työntekemisen tapaa toimia uusin keinoin.

Tavoitteenamme on siis tukea ja sparrata esihenkilöitä työssään siten, että heidän oma työssä jaksamisensa ja kehittämismyönteisyytensä paranee. Tämä mahdollistaa myös oman henkilöstön tukemisen työn jatkuvassa kehittämisessä kokeilukulttuuria hyödyntäen.


Ratkaisu
Kehittämisen kohteena on esihenkilötyön sekä sitä kautta työn yhteistoiminnallisen kehittämisen tukeminen.

Järjestämme syyskaudelle 2021 neljä Esihenkilöiden lounastreffit-tilaisuutta. Esihenkilöiden lounastreffit luovat mahdollisuuden ryhmäsparraukseen kollegoiden kesken, tarjoavat kaivattua vertaistukea ja mahdollisuuden kiireen keskellä istahtaa hetkeksi alas keskustelemaan mieltä askarruttavista asioita. Myös henkilöstöhallinnon väki on tapaamisissa paikalla ja heiltä esihenkilöt saavat halutessaan neuvoja ja tukea ajankohtaisiin esihenkilötyön kysymyksiinsä.

Tilaisuuksien runko on hyvin vapaamuotoinen ja tarkoituksella ei-koulutuksellinen. Tilaisuuden kesto on 1,5 h. Aluksi on tarjolla yhteinen salaattilounas. Lounaan aikana pöytäkunnille annetaan kullekin kerralle vain yksi keskustelukysymys, johon tulleet ajatukset kootaan yhdessä keskustellen lounaan päätteeksi. Teemat liittyvät Avoin kunta-hankkeeseen ja sen myötä yleensä työn jatkuvaan kehittämiseen:

1. kerta: Miten pidän arjessa yllä omaa työintoani ja kehittämismyönteisyyttä?
2. kerta: Mitä omassa työyksikössäni toimintakulttuurin muutos avoimemmaksi tarkoittaisi, suhteessa työyhteisöön tai asiakkaisiin?
3. kerta: Miten esihenkilönä voin kannustaa henkilöstöäni työn kehittämisessä ja rohkeissa kokeiluissa? Mitä kokeilukulttuuri voisi tarkoittaa omassa työyksikössäni?
4. kerta: Miten koko kaupungin sisäistä yhteistyötä ja verkostoitumista voisi rohkeasti ja uusilla tavoilla kehittää?

Tavoitteena on, että yhdessä jaetut ajatukset ja kokemukset tukevat esihenkilöiden verkostoitumista yli toimialarajojen ja samalla antavat jokaiselle osallistujalle ideoita siihen, miten hän voi omalla johtajuudellaan tukea kehittämismyöteisyyttä oman henkilöstönsä kanssa.
Tulokset
Esihenkilöiden lounastreffit alkavat syyskuussa 2021 eli tässä vaiheessa tuloksia ei voi vielä arvioida.

Yhteyshenkilöt

Päivi Ojanen
paivi.ojanen(ät)riihimaki.fi
henkilöstön kehittämispäällikkö
Riihimäen kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta