11.10.2024
Tuusulan kunta, ruokapalvelut, Tuusula

Hyvinvointiaamiaiset kouluissa

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kouluterveyskyselyiden tuloksista selviää, että yhä harvempi syö säännöllisesti aamupalaa kotona. Ilman kunnollista aamiaista ei energiaa tahdo riittää opiskeluun ja muihin päivän aktiviteetteihin. Idea yhteisestä täysipainoisesta aamiaisesta syntyi eräällä koululla. Koulut ja ruokapalvellut lähtivät kehittämään konseptia yhteisestä aamupalatuokiosta, jonka tarkoituksena on herätellä oppilaita pohtimaan aamupalan syömisen tärkeyttä.
Ratkaisu
Tuusulan kunnan kouluilla järjestetään vuosittain hyvinvoinnin teemaviikkoa. Viikon aikana jokainen oppilas ja koulun henkilökunta pääsee nauttimaan yhdessä hyvinvointiaamiaisen. Hyvinvointiaamiainen koostuu täyteläisestä kaurapuurosta, jonka jokainen voi tuunata oman mielensä mukaan. Hyvinvointiaamiaisen vaikuttavuutta on lisätty kouluilla muun muassa järjestämällä keskusradiosta kuulutettavia oppilaiden tekemiä tietoiskuja aamupalan tärkeydestä. Yhteinen aamupalahetki tarjoaa myös hyvän hetken keskustella yhdessä terveellisistä ruokailutottumuksista ja etenkin säännöllisen ateriarytmin tärkeydestä.
Tulokset
Hyvinvointiaamiaiset on odotettu teemaviikko syksyisin. Etenkin idea aamupuuron tuunamisesta erilaisilla lisukkeilla on otettu ilolla vastaan. Keskustelua aamupalan tärkeydestä käydään aktiivisesti teemaviikon aikana.

Yhteyshenkilöt

Heli Hakulinen
heli.hakulinen(ät)tuusula.fi
alue-esimies
Tuusulan kunnan ruokapalvelut
Kirsi Hanski
kirsi.hanski(ät)tuusula.fi
ruokapalvelupäällikkö
Tuusulan kunnan ruokapalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat