30.9.2021
Kempeleen kunta , Kempele

Johtoryhmän toiminnan avoimuuden ja tunnettuuden lisääminen

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Avoimen ja vuorovaikutteisen viestinnän ja kulttuurin edistäminen kunnassa on osa jokaisen tehtävää, mutta johto organisaation eri tasoilla kantaa tämän vaalimisesta ja kehittämisestä erityistä vastuuta.

Jokainen esi- ja vastuuhenkilö on oman toimialansa ja tehtävänsä asiantuntija ja paras tietolähde, siksi myös luontevin siitä viestimään. Ajatus siitä, että viestintää toteuttavat vain kunnanjohtaja tai viestinnällisiin tehtäviin määrätyt henkilöt, on vanhentunut ja puutteellinen. Viestintä on keskeinen ja tärkeä osa modernia johtajuutta. Ja kuten muussakin johtamisessa, johdon sitoutuminen ja esimerkin näyttäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Johtaminen on mitä suurimmassa määrin viestintää, eikä korona-aikana yleistynyt etätyö tätä vaadetta ole ainakaan vähentänyt. Kunnan johtoryhmissä, esimiestapaamisissa ja -koulutuksissa viestintä onkin taajaan esillä. Osin tämänkin ansioista ymmärrys viestinnän merkityksestä on vahvistunut.

Vaikka kaikki johtavassa asemassa olevat viranhaltijat eivät voi, eikä tarvitsekaan olla viestinnän ammattilaisia, jokaisen tulee kiinnittää omaan viestintään ja viestintätaitoihin huomiota. Lakisääteisten viestintävelvoitteiden täyttäminen ei vain enää riitä, kuntalaiset haluavat kuulla, aistia ja osallistua heitä lähellä olevien toimintojen ja palvelujen arkeen ja fiilikseen. Tähän odotukseen haluamme vastata.

Kunnan johtoryhmällä on korostetun suuri vastuu toimintakulttuurin kehittämisessä ja esimerkin näyttämisessä kaikessa toiminnassa, myös viestinnässä.
Ratkaisu
Päätimmekin lisätä ja laajentaa johtoryhmän viestintää käynnistämällä johdon kuukausiblogi -kirjoitussarjan, jossa kukin johtoryhmän jäsen kirjoittaa vapaamuotoisesti toimialueensa ajankohtaisista asioista, trendeistä ja ilmiöistä. Blogin lisäksi johtoryhmän jäsenille varattiin kirjoitusvuorot myös paikallislehti Rantalakeuden Kuntakuulumisia -palstalle.

Asia keskusteltiin ja linjattiin, ja kirjoitusvuorot jaettiin kunnan johtoryhmässä koko vuoden ajalle.
Tulokset
Viestijöiden joukko on laajentunut, kunnan johtoryhmän tunnettuus on parantunut, viestinnän teemat ja kärki ovat monipuolistuneet.

Yhteyshenkilöt

Tuomas Lohi
tuomas.lohi(ät)kempele.fi
Kunnanjohtaja
Kempeleen kunta
Tuomas Lohi
tuomas.lohi(ät)kempele.fi


Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta