17.9.2021
Limingan kunta, Aapin päiväkoti, Liminka

Kädet multaan!

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Aapin päiväkoti osallistui Maa- ja kotitalousnaisten Kädet multaan -hankkeen pilottivaiheeseen toimintakautena 2020-2021.
Hankkeen päätavoitteena on kehittää käytännönläheinen ravinteiden kierrätystä lisäävä aktiivisen ruokakansalaisuuden toimintamalli varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja paikallisyhteisöihin, joka lisää ravinteiden kierrätystä ja vähentää ruokahävikkiä, lisää ymmärrystä ruoantuotannosta ja kestävistä ruokavalinnoista, lisää kasvisten ja kasvisruoan käyttöä sekä lasten luonto- ja maakontaktia.
Ratkaisu
Kädet multaan -toimintaan osallistui kuusi päiväkodin ryhmää eli mukana oli noin 120 lasta ja noin 20 henkilökunnan jäsentä. Toisin sanoen toiminnassa oli mukana henkilöstöä ja asiakkaita.
Henkilöstö sai koulutusta ruokakasvatukseen liittyen. Koronaepidemian vuoksi osa koulutuksesta jäi vajaaksi. Lisäksi ryhmissä toteutettiin monipuolisesti erilaisia ruokakasvatusmenetelmiä. Osa ryhmistä toteutti projekteja, joissa kasvatettiin kasviksia ja kukkia ihan alusta asti, jopa multaa tehtiin itse!
Saimme ulkopuolista asiantuntija-apua Maa- ja kotitalousnaisilta. Saimme päiväkodille hankkeen kautta myös toimintaan tarvittavia välineitä (Bokashi, kasvulaatikot) ja tarvikkeita (multaa, omenapuun). Päiväkodille kustannuksia aiheutui lähinnä siementen ja mullan ostosta.
Tulokset
Kädet multaan -toiminta näkyi arkityössä monella tapaa. Erityisesti se rikastutti toimintaa lasten kanssa. Oli huippua yhdessä seurata, miten ruuanjätteistä syntyi multaa, johon istutetuista siemenistä kasvoi äidille lahjaksi kukka. Päiväkodin pihalle kasvamaan kasvatettiin siemenistä kasviksia, joiden hoidosta lapset huolehtivat opettajien ja lastenhoitajien johdolla koko kesän. Tietysti tuloksia myös maisteltiin. Tämä oli ihana koko talon juttu!
Toiminta sai näkyvyyttä koko kunnassa, kun kesällä ohikulkijat olivat rikkoneet kasvulaatikoita ja tuhonneet kasveja. Tapahtumasta tiedotettiin kunnan facebookissa, jolloin kunnan asukkaat riensivät apuun. Päiväkodille tulvi seuraavina päivinä korvaavia kasveja!
Kädet multaan- toimintaan on syksyn aikana sisällytetty monia oppimisen osa-alueita. Esimerkiksi kun satoa on syksyllä korjattu, olemme voineet opetella ruokakasvatuksen lisäksi mm. värejä toiminnallisesti.

Yhteyshenkilöt

Outi Leinonen
outi.leinonen(ät)liminka.fi
päiväkodin johtaja
Aapin päiväkoti
Krista Isokoski
krista.isokoski(ät)liminka.fi
varhaiskasvatuksen opettaja
Aapin päiväkoti
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta