4.10.2024
Kangasalan kaupunki/Vatialan päiväkoti, Kangasala

Leikin kehittäminen varhaiskasvatuksessa

Kehitteillä

Tarve ja tavoitteet
Vatialan päiväkodissa on otettu nyt tavoitteeksi kehittää kokonaisvaltaisesti leikkiä, mm. arvioimalla ja muokkaamalla koko päivän rakenteita leikkiä ja leikissä entistä enemmän oppimista tukevaksi. Tarkastelemme aihetta monesta eri näkökulmasta; esimerkiksi lapsen saamaa tukea ja yhdenvertaisuuden toteutumista moninaisissa leikkiympäristöissä.
Ratkaisu
Leikin parhaat asiantuntijat eli lapset ovat mukana yhteisessä kehittämistyössä. Lisäksi mm. pedagogisissa tiimeissä pohdimme aihetta monesta eri näkökulmasta, hyödyntäen myös varhaiskasvatuksen erityisopettajamme tukea, ja teemme yhteistyötä ryhmien välillä ja nopeitakin muutoksia toiminnassamme.
Tulokset
Kehittämistyö jatkuu. Toimintakausi on vasta alkuvaiheessa, ja hyvältä näyttää jo nyt!

Yhteyshenkilöt

Maisa Nevalainen
maisa.nevalainen(ät)kangasala.fi
Varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja
Kangasalan kaupunki, Vatialan päiväkoti
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta