23.3.2016
Tampereen kaupunki, Tampere

Päättäjät jalkautuvat vanhustyön arkeen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Idea valtuutettujen ja virkamiesten vanhustyön arkeen osallistumisesta lähti valtuutettu Jari Heinosen tekemästä valtuustoaloitteesta, joka hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 20.10.2014.

Kokeilun tavoitteena oli tarjota päätöksentekijöille aitoa ja ajankohtaista tietoa vanhustyön arjesta.
Ratkaisu
Jalkautumista valmisteltiin huolellisesti. Yksityisyydensuojaan, vaitio-olovelvollisuuteen ja työsuojeluun kiinnitettiin erityistä huomiota. Potilastietoja jalkautujat eivät päässeet lainkaan katsomaan. Lisäksi jalkautuminen tapahtui aina asiakkaan tai hänen omaisen suostumuksella.

Tampereen kaupunginvaltuuston sekä ikäihmisten palvelujen lautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä keskeisimpiä palveluista vastaavat virkamiehet kutsuttiin lokakuussa 2015 mukaan jalkautumiseen. Heille tarjottiin mahdollisuus jalkautua milloin tahansa 1.11.2015 - 30.4.2016. Työvuoro järjestettiin heidän toiveidensa mukaisesti aamulla, illalla, yöllä, arkena tai viikonloppuna kotihoidossa, vanhainkodissa tai tehostetun palveluasumisen ryhmäkodissa.

Työskentely tapahtui koulutetun ammattityöntekijän työparina. Ennen työvuoron alkua jalkautuja perehdytetiin muun muassa yksikön käytöntöihin, työsuojeluun ja yksityisyyden suojaan liittyviin velvoitteisiin.

Jalkautujille sekä heidän työpareilleen järjestettiin jälkikeskustelu, jossa kerratiin tapahtumia tai hoitokäytäntöjä, jotka olivat saattaneet jäädä askarruttamaan mieltä sekä kerättiin kehittämisideoita eteenpäin vietäväksi. Lisäksi jokaiselle jalkautujalle lähetettiin työvuoron jälkeen sähköpostilla palautekysely.

Valmistelussa ja toteutuksessa mukana olivat Tampereen kaupungin kotihoidon ja asumispalvelujen tuotantoalue, hallintopalvelukeskus Halo, lakimiesyksikkö sekä viestintäyksikkö. Kotihoidon ja asumispalvelujen tuotantoalueen koko henkilöstön sitoutuminen johdosta lähtien oli elintärkeää jalkautumisen onnistumiselle.
Tulokset
Vanhustyöhön jalkautuminen saavutti suuren suosion. Mukaan kutsutuista luottamushenkilöstä ja virkamiehistä 52 lähti mukaan. Heistä 39 on luottamushenkilöitä ja 13 virkamiehiä.

Jalkautuneita päättäjiä ihastutti hoitajien kyky kohdata vanhuksia kunnioittavasti ja huomioida heidät yksilöllisesti kiireenkin keskellä. Henkilöstö puolestaan arvosti jalkautuneiden kiinnostusta heidän työtään kohtaan.

Saadusta palautteesta ja kehittämisideoista laadittiin raportti, joka valottaa vanhusten ja henkilöstön nykyarkea ulkopuolisen kertomana, mutta sisältäpäin tarkasteltuna. Raportti esiteltiin kotihoidon ja asumispalvelujen johtokunnalle toukokuussa 2016 ja kesäkuussa sitä käsitteli ikäihmisten palvelujen lautakunta.

Yhteyshenkilöt

Marika Haapala
marika.haapala(ät)tampere.fi
Viestintäsihteeri
Tampereen kaupunki
Ella Suojalehto
ella.suojalehto(ät)tampere.fi
Tuotantojohtaja
Tampereen kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta