16.10.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Konsernihallinto, HR-kehittämisen palvelut, osaamisen kehittäminen, Espoo

Sopimustaiteilijat vahvistavat organisaation menestymistä kohti tulevaisuuden tarpeita

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Henkilöstö on tärkein voimavaramme ja menestyksemme avain. Henkilöstölle on tarjottava uusia oppimismahdollisuuksia ja rohkaistava kehittymään ja kokeilemaan eri tapoja. Menestyäkseen tulevaisuuden työelämässä ja muutosvauhdissa henkilöstö tarvitsee erilaista ajattelua kuin aikaisemmin.

Luova ajattelu on tärkeä tulevaisuuden työelämätaito (World Economic Forum, 2023). Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että luovalla ajattelulla ja luovien menetelmien käytöllä on paljon etuja ja hyötyjä.

Tausta-ajatuksena kehittämistyölle oli luoda puitteet, joka mahdollistaa pitkäjänteisemmän, kestävämmän ja tuloksellisemman kehityksen ja osaamisen kasvun.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, HR-kehittämispalvelujen osaamisen kehittämisessä haluttiin tarjota henkilöstölle mahdollisuutta kokeilla luovia menetelmiä ja työkaluja oppimisen ja osaamisen vahvistajana. Ajatuksena oli saada sitä kautta henkilöstölle lisää uutta osaamista, luovaa ajattelua, hyvää energiaa, muutostaitoja ja luovien työvälineiden hyödyntämistä työn arjessa.

Kehittämistyössä haluttiin saada taidemenetelmät pitkäjänteisesti organisaation hyötykäyttöön. Tärkeäksi koettiin taidevalmennusten ja menetelmien tilausprosessin luomista sujuvammaksi, tilaajalle nopeammaksi, helpommaksi ja aikaa säästäväksi.

Strateginen tavoitteemme on, että osaamisen johtamisen ja kehittämisen tulee olla systemaattista. Strategisen tavoitteen mukaisesti koettiin, että ammattitaiteilijoiden kilpailutus ja saanti hyvinvointialueelle “hovitaiteilijoiksi” systematisoi teemaa ja uusi taiteilijaverkosto vahvistaisi yhteistyötä HR:n, hyvinvointialueen ja taiteilijoiden kesken ja lisäisi pikkuhiljaa menetelmien, ajattelun ja muutosten tuomista työn arkeen.

Taiteilijoiden valmennus- ja palvelupaketit konkretisoivat ja tuovat menetelmät henkilöstön lähelle. Tilaaja saa tässä mallissa pikkuhiljaa enemmän taiteilijan pidemmälle menevää osallistumista organisaation toimintatapoihin, kulttuuriin ja kaikki tahot pystyvät näin kehittymään paremmin ja saamaan uudenlaisesta osaamisesta kaiken hyödyn irti.

Lisäksi yhtenä lähtökohtana oli Espoon kaupungin kolmivuotinen projekti (2019-2021) taiteellisista menetelmistä. Projektin tulokset olivat lupaavia, joten halusimme kokeilla ja jalostaa tärkeää asiaa edelleen ja mukauttaa mallia hyvinvointialueen tarpeisiin.

Hyvinvointialueen kehittämistyön tavoitteet:

1. Luovan ajattelun ja taiteellisten menetelmien vienti osaamisen kehittämisen toimintasuunnitelmaan
2. Taiteilijoiden kilpailutus ja sopimustaiteilijat
3. Taitelijaverkoston luominen
4. Taiteilijoiden tuottamat valmennukset ja palvelupaketit organisaation käyttöön
5. Henkilöstö oppii uusia asioita, työkaluja ja uusia toimintatapoja luovien menetelmien käyttöä organisaatiossa
Ratkaisu
Kehittämistyön tavoitteen saavuttamiseksi tehtiin osaamisen kehittämisen toimintasuunnitelma, jossa huomioitiin luovat menetelmät. Toimintasuunnitelma hyväksyttiin HR-johtoryhmässä ja henkilöstötoimikunnassa kokonaisuudessaan ja yksi sen osa-alue oli luovien menetelmien edistäminen organisaatiossa. Tästä lähdettiin liikkeelle ja yhteistyössä hankinnan kanssa HR kilpailutti ammattitaitelijat sopimustoimittajiksi vuonna 2024.

Sopimustaiteilijoiksi valittiin seitsemän eri taidemuotoja edustavia menetelmän osaajia. Taiteilijat toimivat ääni-, musiikki-, kuva-, sana-, tekstiili-, teatteri- ja valokuvataiteen parissa. Kaikilla sopimustaiteilijoilla löytyy vahvaa pedagogista osaamista ja syvällistä taiteen tuntemista.

Taiteilijoiden sopimuskauden alkuun luotiin taiteilijaverkosto, vertaistuen, dialogin, ideoinnin, yhteistyön ja uuden oppimisen työvälineeksi. Tapaamisissa on käyty läpi hyvinvointialueen toimintamenetelmiä, prosesseja, strategiaa ja malleja, keskusteltu yhdessä taiteesta ja sen hyötynäkökulmista. Verkosto perustuu vapaaehtoisuuteen. Verkoston kustannukset ovat matalat, sillä vetäjänä toimii hyvinvointialueen oma työntekijä (HR-asiantuntija). Lisäksi tilaisuudet pidetään hyvinvointialueen omissa tiloissa.

Taiteilijoiden varmistuessa luotiin taiteen palvelupaketit, jotka ovat esillä hyvinvointialueen intranetissä. Jokaiselle taidemuodolle on luotu oma palvelupaketti taiteilijoiden toimesta ja ne ovat myös räätälöitävissä tarpeen mukaan. Hyvinvointialueella on järjestetty yhteistyössä sopimustaiteilijoiden kanssa taidevalmennuksia. Esihenkilöt ja työyhteisöt ovat tilanneet palvelupaketteja myös omiin tarpeisiinsa.

Taiteilijoista, tilausmallista ja menetelmistä on tiedotettu esihenkilöille, henkilöstölle ja asioista on tehty oma sivusto hyvinvointialueen sisäiseen intranettiin. Luovien menetelmien mahdollisuuksista tiedotetaan säännöllisesti henkilöstölle
Tulokset
Kehittämistyön tuloksena tuotettiin: Hankintamalli ja sopimustaiteilijat, taiteilijaverkosto ja taiteilijoiden palvelupaketit perustoimintaan.

1. Hankintamalli ja sopimustaiteilijat

Hankintamallin avulla saatiin kilpailutuksen kautta muodostettua valmennuspalveluja tarjoava taiteilijarekisteri. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue voi tarvittaessa avata rekisterin uusille hakijoille ja myös muilla organisaatioilla on mahdollisuus hyödyntää hankintamallia.

Kehittämistyön tuloksena on jo huomattu, että sopimustaiteilijat voivat tuoda organisaatiolle systemaattisuutta, uutta tietoa, osaamista, jatkuvuutta ja kustannustehokkuutta. Sopimustaitelijat oppivat organisaation tavat, menetelmät ja toimintatavat, joka tuo pitkällä tähtäimellä jatkuvuutta organisaation tarpeisiin. Tällainen lähestymistapa varmistaa, että organisaatio voi kehittää prosesseja, sisältöjä ja menetelmiä yhteistyössä taiteilijoiden kanssa ja ylläpitää korkealaatuista yhteistyötä ja valmennusohjelmaa henkilöstön osaamisen vahvistamiseksi. Tämä tukee henkilöstön osaamista ja organisaation menestystä.

Lisäksi taiteilijat kokivat tämän sopimustoimittajamallin hienoksi uudeksi mahdollisuudeksi ja palautteen mukaan pitävät hyvinvointialuetta edelläkävijänä tämän asian edistämisen suhteen.

2. Taiteilijaverkoston luominen ja ylläpito

Sopimuskauden alussa luotiin taiteilijaverkosto. Taiteilijaverkosto on ehtinyt kokoontua jo kolme kertaa yhteistyössä hyvinvointialueen HR-kehittämispalvelujen kanssa. Taiteilijat ovat antaneet HR:lle palautetta taiteilijaverkosta ja se on koettu dialogin, vertaistuen ohella myös tärkeäksi tiedonsaannin- oppimisen –ja yhteistyön kanavaksi ja toiminnan toivotaan jatkuvan. Sopimuskautena syntyi yhteistyö kahta eri taidemuotoa edustavan taiteilijan välillä.

Verkoston toiminta on vielä uutta, kaikkia hyötyjä ei olla vielä tunnistettu. Tuloksena kuitenkin voidaan jo nähdä, että sopimustaiteilijamallilla ja verkostolla saadaan asioita ja menetelmiä helposti käyttöön, reagoidaan muutoksiin nopeammin ja kehitetään toimintaa laajemmin.

3. Taiteilijoiden palvelupaketit ja valmennukset

Esihenkilöt ja työyhteisöt voivat vapaasti katsoa taiteilijoiden palvelupaketteja, poimia listalta ja tilata taiteilijoiden palveluja työyhteisönsä kehittämistarpeisiin. Tämä on helpottanut palvelun löytämistä, katsomista ja käyttämistä, säästää palvelun tilaajan työaikaa ja toiminta on läpinäkyvää sekä kustannustehokasta.

Sopimustaiteilijat ovat jo saaneet muutamia tilauksia johdolta, esihenkilöiltä ja työyhteisöiltä mm. kokouskäytäntöjen parantamiseen ja luovan ajattelun lisäämiseen.

HR-kehittämispalvelujen osaamisen kehittäminen on hyvinvointialuetasoisesti sopimuskaudella järjestänyt yli 10 tilaisuutta henkilöstölle. HR:n tilaisuudet ovat olleet lyhyitä taiteeseen liittyviä hetkiä, valmennuksia, työpajoja tai luentoja. Teemoina ovat olleet henkilön virkistyminen, muutostaidot, asiakaskohtaaminen, rauhoittuminen, väsymyksen helpottaminen taiteen menetelmillä ja luovan ajattelun edistäminen. Lisäksi yksi taiteen asiantuntijaluento koski taiteen kustannusvaikutuksia organisaatiossa.

Tilaisuuksien tuloksina on nähty osallistujan energian saannin lisääntymistä, työssä jaksamista, työn iloa, muutosten ymmärtämistä, luovan ajattelun ja ongelmaratkaisutaidon lisääntymistä. Tällä hetkellä tilaisuuksissa eniten haasteita on ollut etätilaisuuksissa ja niiden teknisessä puolessa, ääni ei aina kuulu virtuaalisesti kovin hyvin, on särinää tms. Lähitilaisuuksissa haasteeksi on välillä noussut toimistotilojen saanti ja viihtyisyys. Osaamisen kehittämisessä on huomattu pitempiaikaisten valmennusten vähäinen kysyntä, johon saattaa vaikuttaa aikapaine yms. Tällä hetkellä tilaukset ovat painottuneet lyhyempiaikaisempiin kokeiluihin esimerkiksi kehittämispäiviin.

Kaikista etä- ja lähitilaisuuksista on pyydetty palautteet, palautteissa kysytään mm. sisältöä ja hyödyllisyyttä. Palautteet ovat olleet hyvästä kiitettävään, asteikolla 1-5 (1=heikko, 5=erinomainen). Taidetyöpajojen sanalliset palautteet ovat olleet innostavia ja lupaavia:

“Ensimmäinen työpaikkani, jossa henkilöstölle järjestetään tällaista”, “Out of the box ajattelua, hienoa, että tällaista on tuotu meille”, “Virkistyin todella”, “Taidetta pitäisi saada mukaan enemmän työelämän arkeen”, “Oivalsin työpajassa, miten tärkeää on päästää irti ja olla läsnä”, “Rauhoituin ja nyt on helpompi mennä tekemään töitä” ja “Voin viedä näitä työkaluja ja asioita tiimilleni”.

Menestyksenä ja yllättävänäkin mainintana palautteissa on henkilöstön saama arvostuksen tunne. Organisaatiokulttuuri on todettu henkilöstöä arvostavaksi, kun työntekijöille tarjotaan tämän kaltaisia mahdollisuuksia työn arjessa.

Haasteita toiminnoissa vielä on, sillä asia on hyvin uusi organisaatiossa ja yhteisten toimintatapojen ja mallien oppiminen vie aikaa, mutta tämä antaa hyvän pohjan systemaattiselle ja pitkäjänteiselle kehittämistyölle. Tämä vaati myös paljon pohjatyötä, markkinointia ja resurssia, jotta taiteen menetelmien mahdollisuuksia ymmärretään alueella paremmin. Tällä hetkellä taidepajoja on tilattu lähinnä työyhteisön kehittämispäiviin. Toiveena on, että taiteen hyödyt avautuvat pikkuhiljaa henkilöstölle ja tilaa löytyy pidemmille valmennuksilla ja työpajoille.

Lopuksi

Uutuusarvona ja hyvän työn tuloksena nähdään hankintamalli ja sopimustaiteilijat henkilöstön käyttöön, taiteilijaverkoston luominen ja systemaattisen palvelumallin rakentaminen henkilöstölle.

Sopimustaiteilijat, taiteilijaverkosto ja palvelupaketit nähdään henkilöstön voimavarojen ja jatkuvan oppimisen ja osaamisen pitkäjänteisenä tukena. Pitemmällä tähtäimellä luova ajattelu ja luovat menetelmät tuottavat organisaatioon luovaa ajattelua, iloa, ongelmanratkaisukykyä, muutostaitoja, kykyä nähdä ja vastaanottaa uusia asioita, itseluottamusta, yhteistyötä, osallistavaa yhteistyötä, mahdollisesti rohkeutta ja uskallusta kokeilla eri menetelmiä ja asioita ja osaamista käyttää työn ohessa luovia menetelmiä. Kaikkia hyötyjä ei ole vielä mahdollista todistaa, mutta tässä edetään määrätietoisesti eteenpäin.

Innovoinnin näkökulmasta hyvinvointialueen laaja kehittämistyö on edelläkävijän roolissa. Tiedossamme ei ole, että muilla hyvinvointialueilla olisi kilpailutettu sopimustaiteilijat henkilöstön ja organisaation voimavaraksi, rakennettu sen pohjalta taiteilijaverkosto ja taiteilijoiden palvelupaketit ja valmennukset henkilöstön käyttöön. Systemaattinen toimintamalli ja prosessi varmistaa asian jatkuvuuden, seurannan ja palvelun laadun. Mallia voi toistaa ja jalostaa lisää tarvittaessa. Mahdollisesti muutkin julkiset organisaatiot lähtevät rakentamaan samanlaista mallia henkilöstölle pitkäjänteisen kehittämisen takeeksi saadakseen laadukkaat luovat menetelmät osaksi työn arkea.

Toimintatapa ja -malli on valmis, mutta kehittämistä jatketaan. Tämän kehittämistyön lopputuloksena syntyi malli ja toimintatapa, jossa nähdään valtavaa potentiaalia ja uutuusarvoa henkilöstön kehittämisen saralla. Tiukassa taloustilanteessa ja muuttuvassa maailmassa pitää käyttää luovaa ajattelua ja ottaa käyttöön, kokeilla uusia menetelmiä, erilaisia tapoja tehdä ja tämä kokonaisuus edustaa juuri sitä!

Yhteyshenkilöt

Jaana Lietzen
jaana.lietzen(ät)luvn.fi
HR-asiantuntija, osaamisen kehittäminen
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Tanja Rontu-Hokkanen
tanja.rontu-hokkanen(ät)luvn.fi
HR-kehittämispalvelujen päällikkö
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta