13.5.2026
Oulun kaupunki, Konsernipalvelut, työhyvinvointitiimi, Oulu

Työhyvinvoinnin kuulumiset esihenkilöille

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Havaitsimme työhyvinvointiryhmässä tarvetta säännölliselle viestinnälle työsuojeluun, työturvallisuuteen, työhyvinvointiin ja työkykyyn liittyviin asioihin, jotta esihenkilöt pysyvät ajan tasalla ja ohjeistavat työntekijöitä yhtenäisesti.

Oulun kaupungin työhyvinvointitiimi on järjestänyt tammikuusta 2026 työhyvinvoinnin kuulumisia esihenkilöille. Kuulumiset järjestetään joka kuukausi Teams-yhteydellä aina samaan aikaan. Tilaisuuden kutsu lähetetään kalenterikutsuna. Esihenkilöt saavat työhyvinvoinnin, työkyvyn ja työsuojelun asiantuntijoilta ajantasaista tietoa ja ohjeita työkykyjohtamisen tueksi.

Tavoitteena oli luoda tila, jossa keskustelua on mahdollista käydä esihenkilöiden kesken yli hallintokuntarajojen.

Kohderyhmä: Suunnattu kaikille esihenkilöille, jotka työssään tekevät henkilöstön työkykyyn liittyviä ratkaisuja ja päätöksiä. Päätoimiset työsuojeluvaltuutetut saavat myös kutsun.
Ratkaisu
Työhyvinvointitiimi suunnittelee yhdessä työsuojelun ja työterveyden kanssa esiin nostettavat ilmiöt, aiheet ja asiasisällöt. HR ja esihenkilöt voivat myös ehdottaa keskusteluun nostettavia aiheita.

Käytännössä aiheet ja sisällöt kootaan yhteiseen diaesitykseen, johon asiantuntijat kokoavat informoitavat tiedot ja sisällöt sekä linkit sisäisiin intran toimintaohjeisiin. Kuulumisia ei tallenneta, mutta esiteltävä materiaali toimitetaan osallistujille. Työhyvinvoinnin kuulumiset toimivat myös kaupunkitasoiseen intraan ilmestyvän HR-uutiskirjeen pohjana, jolloin myös työntekijät saavat tarvittavat tiedot. Työhyvinvoinnin kuulumiset mahdollistavat keskustelualustan esihenkilöille myös kuulumisten välillä, jossa voi kysyä tarkentavia kysymyksiä tai arjesta esiin nousseita huolia.

Toiminta ei muodosta erillistä kustannusta. Työhyvinvoinnin kuulumiset ovat kaupungin sisäisestä tarpeesta noussutta kehittämistä.
Tulokset
Kuulumisten tuloksena toimimme kaupungin strategian mukaisesti yhtenä työnantajana toimipaikasta riippumatta ja esihenkilöt osaavat toimia yhdenvertaisesti työssään työhyvinvoinnin prosesseissa. Toimintaohjeet saadaan oikea-aikaisesti suoraan asiantuntijoilta. Hyöty tulee siitä, että tiedottaminen yksinkertaistuu ja tieto saadaan kootusti sekä tiivistetysti saman sisältöisinä eri kanavia pitkin työntekijöille asti.

Esihenkilöillä on mahdollisuus tulla kuulluksi ja osallistua valmistelutyöhön. Esihenkilötyön laatu paranee yhdessä oppimisen ja kaikkien kaupungin esihenkilöiden tasa-arvoisen kohtelun kautta. Esihenkilöt ovat kokeneet tilaisuuden tärkeänä, koska osallistujamäärä on korkea, lähes 200 henkilöä/kerta. Esihenkilöiltä saatu palaute on ollut kiitettävää ja ovat kyselyn perusteella olleet tyytyväisiä.

Toimintamallia pilotoidaan vuoden 2026 aikana ja kerätään palautetta. Kaikki työkyvyn tukeen vaikuttavat toiminnat tuottavat säästöjä, mutta niiden euro määrän laskeminen on haasteellista.

Yhteyshenkilöt

Nina Ylitalo
nina.ylitalo(ät)ouka.fi
Työhyvinvointiasiantuntija
Oulun kaupunki
Anna-Kaisa Puusaari
anna-kaisa.puusaari(ät)ouka.fi
Työhyvinvointipäällikkö
Oulun kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta