16.10.2024
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, työsuojelu, Seinäjoki

Työsuojelu- ja työturvallisuusasioiden näkyväksi tekeminen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
HVA;n eteläisen alueen työsuojeluvaltuutettuina lähdimme miettimään, miten saisimme jalkautettua ja tuoduksi esille työyhteisöihin meitä kaikkia koskevia työsuojelu- ja työturvallisuusasioita.
Ratkaisu
Pidimme aluksi syksyn 2023 aikana jokaisessa eteläisen alueen sote-keskuksessa info-päivän erilaisista työturvallisuusasioista. Kiertueen tehtyämme pidimme yhteenvetopalaverin ja tällöin huomasimme, etteivät kaikki työntekijät päässeet / ehtineet käymään meidän kiertueellamme kaikista työyhteisöistä.

Tästä syntyi ajatus, että vuoden vaihtumisen jälkeen lähdemme jalkautumaan paikan päälle työyksiköihin ja työpaikoille. Aloimme suunnitella PowerPoint esitystä, minkä kautta tuomme työpaikkakäynneillä esille työsuojeluun ja työturvallisuuteen liittyviä asioita. Samalla jakaisimme tietoa organisaatiomme työturvallisuusasioista ja työhyvinvointiin liittyvistä asioista (mm. meitä jokaista koskevista vastuista ja velvollisuuksista, potilas- ja asiakasturvallisuutta vaarantavien tapahtumien raportointiin eli Haipro -ilmoitukseen liittyvistä asioista, riskien arvioinnista, turvallisuus- ja toimintaohjeista jne.). Teimme materiaalin koonnin omin voimin ja materiaalimme on muokattavissa tilanteiden ja muutostarpeiden mukaan.

Kehittämisessä olivat mukana eteläisen alueen päätoimiset työsuojeluvaltuutetut Elina Hakoneva ja Satu Akseli. Mitään lisärahoitusta emme saaneet, vaan toimimme ns. työajallamme.

Otimme itse yhteyttä työyhteisöjen esihenkilöihin ja sovimme heidän kanssaan työpaikkavierailuista. Kiertueemme on nyt juuri parasta aikaa menossa ja jatkuu ensi vuoden puolelle.
Tulokset
Osa organisaatiomme käytössä olevista ohjelmista on tullut tutuksi työntekijöille työpaikkakäyntiemme myötä. Meidät on otettu hyvin vastaan työpaikoilla. Kiertueen johdosta myös me työsuojeluvaltuutetut olemme tulleet tutuiksi ja sitä myöten helpommin lähestyttäviksi. Meihin on helppo ottaa yhteyttä, kun kasvot ja nimi yhdistyy. Yhteistyö on kehittynyt myös esihenkilöiden kanssa ( he ovat esimerkiksi pyytäneet meitä apuun riskiarvioinnin tekemiseen ja erilaisiin haastaviin tilanteisiin).

Kiertueemme jatkuu meidän työsuojeluvaltuutetun kauden loppuun saakka. Tavoitteena on kiertää alueen työpaikat ja tavata meidän hyvinvointialueen eteläisen alueen työyhteisöjen työntekijät. Säästöjä syntyy siitä, että työyhteisöjen työhyvinvointi parantuu, kun ratkaisemme ongelmia riittävän ajoissa yhteistyöllä eri toimijoiden kanssa.
Linkit
Liitteet
UUSI VERSIO ESITYKSESTÄ!.pdf

Yhteyshenkilöt

Satu Akseli
satu.akseli(ät)hyvaep.fi
Työsuojeluvaltuutettu
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Elina Hakoneva
elina.hakoneva(ät)hyvaep.fi
Työsuojeluvaltuutettu
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta