#uutinen - 13.10.2021

Liminka on Suomen kekseliäin kunta

Hyvä kiertämään -kampanjassa saatiin huipputulos, melkein 200 kehittämistekoa eri toimialoilta  ja erilaisista teemoista Tekojen torille. Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille! Innostavimmat teot palkitaan Kuntatyö2030 -gaalassa 7.12.2021. 

Kampanjan yhteydessä valittiin Suomen kekseliäin kunta. Se on Liminka! Kunnan eri toimialoilta saatiin kampanjan aikana yli 50 uutta kehittämistekoa. Tulos on alle 800 työntekijän kunnassa huikea ja osoitus uudistumishalusta ja -kyvystä. 

Palkinnon merkitys on meille valtavan suuri. Kuntana olemme innovatiivinen ja ketterä, strategiammekin mukaisesti. Limingassa uudistumme ja kokeilemme rohkeasti uutta. Tuemme myös totuttujen toimintatapojen ja ajattelumallien kyseenalaistamista sekä avointa keskustelua. Tämä kaikki näkyy hyvin toimintakulttuurissamme. On hienoa olla Suomen kekseliäimmän kunnan kyläpäällikkö, iloitsee kunnanjohtaja Pekka Rajala.

Hiukan alle 800 henkilöä työllistävän kunnan työntekijät ja työyhteisöt ovat viime vuosina tuoneet esille jo 85 kehittämistekoa Tekojen torille kunnan eri toimialoilta.

Olen tavattoman ylpeä Limingan kunnan työntekijöistä, jotka ovat arjen pyörityksessä innovoineet niin oman kuntamme kuin kaikkien muidenkin kuntien iloksi ja hyödyksi käytännön ratkaisuja sujuvoittamaan työtä, sanoo Rajala.

Kuvassa teksti Suomen kekseliäin kunta on LIminka

Lähes 200 kehittämisratkaisua eri kunnista

Hyvä kiertämään -kampanja toi touko-syyskuun aikana Tekojen torille lähes 200 uutta kehittämistekoa eri puolilta Suomea. Valtaosa koski opetus- ja kasvatusalaa ja sosiaali- ja terveysalaa. Lisäksi ilmoitettiin paljon ratkaisuja, joissa kehitettiin koko organisaatiota.  

– Kuntatyöpaikoilla uudistetaan toimintaa ja parannetaan palveluja osana arjen työtä, mutta myös erilaissa verkostoissa ja hankkeissa. Kuntatyötä kehitetään monesta näkökulmasta. Lisäksi kunta-ala on laaja, ja ammattialoja on paljon. Monipuolisuus ja -alaisuus näkyvät hienosti Tekojen torilla ja kampanjamme tuloksissa, kertoo ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu.

Parhaat ja innostavimmat kehittämisteot palkitaan 7.12.2021 Finlandia-talolla Kuntatyö2030 -gaalassa. Palkinnot jaetaan toimialoittain eri kunnille.

 Tekojen tori ja tämän syksyinen Hyvä kiertämään -kampanja on erinomainen konsepti sille, kuinka voimme kehittää kuntatyötä yhdessä, sanoo Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala.

Palkinnot jakaa Kuntatyö2030 -ohjelma, jossa tehdään hyvää kuntatyötä näkyväksi ja tarjotaan tukea kehittämiseen. Taustalla ovat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.

<   takaisin