4.10.2024
Kangasalan kaupunki/opetus- ja koulutuspalveluiden hallinto, Kangasala

Kangasalan kerhotoiminnan kehittäminen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Idea kehittämisestä syntyi käytännön tarpeesta kehittää kerhotoimintaa. Tavoitteena oli kerhotoiminnan organisoinnin tehostaminen ja kokonaisuuden hallinnan parantaminen. Kerhotoimintaan liittyvän tiedon järjestelmällistä hallintaa oli tarpeen kehittää.
Ratkaisu
Kerhotoiminnan koordinoinnissa on työskennellyt osa-aikaisesti muiden työtehtävien ohessa kaksi henkilöä. Kokoontuminen säännöllisesti viikottain noin kahden tunnin ajan on tuonut kerhotoiminnan kehittämiseen pitkäjänteisyyttä ja sitoutuneisuutta. Kerhotietouden järjestelmällinen tallentaminen on aikaan saanut kerhotiedostopankin kaikkien kerhotoimijoiden käyttöön. Tiedon hallinta ja sen jakaminen on tätä kautta parantunut. Kerhotoiminnan vuosikello ja tehtävälistaus työ- ja arviointivälineinä on parantanut suunnitelmallista kehittämistä. Valmiit toimintamallit, tiedotepohjat ja lomakkeet helpottavat arjen kerhokoordinointia.

Lisäksi perustettiin koulujen kerhoyhdyshenkilöiden verkosto, jolla on myös säännölliset tapaamiset osana kerhotoimiston työtä. Kerhoyhdyshenkilö on käytännön kerhokoordinoija koulullaan.

Harrastamisen Suomen malli -hankkeen alettua valmis toimintamalli on helpottanut toiminnan yhdistämistä koulujen kerhotoiminnan kanssa, koska koordinointi on ollut samoilla kerhotoimiston henkilöillä.

Kerhotoimiston kehittämisessä ovat olleet mukana kerhotoiminnan koordinointia hoitavat henkilöt. Johto on tukenut hanketta.
Tulokset
Kerhotoimiston perustaminen on kehittänyt säännöllistä kerhotoimintaa lapsille ja nuorille. Kerhotoiminta on ollut Kangasalla vakiintunutta. Yhtenä painopistealueena on ollut oppilashuollolliset kerhot. Kerhojen kautta järjestetty harrastustoiminta on kaupungin strategian mukaisesti edistänyt lasten ja nuorten hyvinvointia. Yhteistyötä on tehty kaupungin muiden palvelualueiden sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Kehittämistyö jatkuu.

Yhteyshenkilöt

Marjo Jäärni
marjo.jaarni(ät)kangasala.fi
iltapäivätoiminnan koordinaattori
Kangasalan kaupunki, sivistyskeskus, opetus- ja koulutuspalvelut
Anssi Paavola
anssi.paavola(ät)edu.kangasala.fi
luokanopettaja
Kangasalan kaupunki, sivistyskeskus, opetus- ja koulutuspalvelut

Marja Mattila
marja.mattila(ät)kangasala.fi
opetuskoordinaattori
Kangasalan kaupunki, sivistyskeskus, opetus- ja koulutuspalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta