16.10.2024
Posion kunta/kulttuuritoimi, Posio

Kulttuuriperhonen – koko kylän yhteinen taide- ja kulttuuritapahtuma

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Eri toimijat miettivät, miten voitaisiin yhteistyössä järjestää taide- ja kulttuuritapahtuma, joka tarjoaisi ohjelmaa kaikenikäisille kuntalaisille ja kokoaisi yhteen eri toimijoita. Tästä syntyi ajatus kesäisin järjestettävästä Kulttuuriperhonen –tapahtumasta. Työryhmä halusi koota yhteen sekä kuntalaisia että toimijoita tarjoten monipuolista ja laadukasta taide- ja kulttuuritarjontaa posiolaisille.

Lisäksi tapahtuman avulla haluttiin tehdä näkyväksi paikallista tarjontaa taiteen ja kulttuurin osalta, muun muassa kansalaisopiston erilaisia kursseja. Lisäksi osaksi tapahtumaa haluttiin nostaa taidekauppa, jonka tarkoituksena oli tarjota jokaiselle paikalliselle harrastajataiteilijalle tilaisuus tulla maksutta myymään omia teoksiaan.
Ratkaisu
Tapahtuman järjestämisessä oli mukana useita eri toimijoita. Suuria kustannuksia yksittäisille toimijoille ei syntynyt, sillä jokainen vastasi vain oman toimintansa kustannuksista. Mukana olivat Posion kirjasto- ja kulttuuritoimen lisäksi muun muassa kansalaisopisto, Posion seurakunta, Hoivatie, 4H, paikallisteatteri, kahvilayrittäjä sekä eri järjestöjä ja yhdistyksiä. Tapahtumassa oli tarjolla erilaista ohjelmaa kuten teatteria ja musiikkia sekä lukuisia erilaisia pisteitä, joissa taiteen tekemistä pääsi konkreettisesti kokeilemaan.
Tulokset
Tapahtuma tavoitti monen ikäisiä kävijöitä. Suurin osa kävijöistä seurasi sekä aikataulutettua ohjelmaa, kuten musiikkiesityksiä ja osallistui lisäksi muuhun toimintaan tutustuen paikalliseen tarjontaan ja toimijoihin. Tapahtuma tullaan järjestämään jatkossakin samoilla toimintaperiaatteilla, useita toimijoita yhteen kooten.

Yhteyshenkilöt

Sanna Lampela
sanna.lampela(ät)posio.fi
Kirjastonhoitaja
Posion kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta