14.10.2022
Asikkalan kunta / avoin varhaiskasvatus, Asikkala

Luontoklubi

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Halusimme lisätä perheiden hyvinvointia sekä yhdessä tekemisen riemua hyödyntäen Asikkalan kauniita ulkoilualueita.

Halusimme myös käynnistää uuden toimintamuodon, jossa pääsemme hyödyntämään omia kiinnostuksen kohteitamme luonnon ja retkeilyn parissa. Ryhmä kestää 8 viikkoa, jona aikana pystymme hyvin havannoimaan mm. vuodenajan vaihtumista.

Halusimme tämän pari tuntia kestävän ryhmän sisältävän ohjatun osuuden, jossa ryhmänä/ perheyksiköittäin touhuamme ja tutkimme metsän monimuotoisuutta, omien retkieväiden syönnin sekä vapaata tekemistä luonnossa.
Ratkaisu
Paikan valinta oli mietittävä tarkkaan. Halusimme puistokohteiden sijaan metsämaastoa, jonne jokaisella olisi mahdollisuus päästä, vaikkei omistaisi autoa. Paikaksi valikoitui Aurinkovuoren kuntoportaiden alamaasto, josta löytyi hyvät mahdollisuudet monipuoliseen toimintaan.

Luontoklubia kehitettiin yhteistyössä asiakasperheiden kanssa:
Kartoitimme perheiden kiinnostusta ryhmää kohtaan watsappin kautta kutsumalla heidät henkilökohtaisesti mukaan, ja kysymällä kumpana ajankohtana heille sopisi paremmin tulla mukaan metsään: maanantaina vai torstai aamuna? Maanantai sai enemmän kannatusta, joten siitä valikoitui luontoklubi-päivä.

Sisältöä suunnittelimme niin, että se palvelisi mahdollisimman monen ikäisiä kävijöitä. Käsinukke-pöllöstä, Helmistä, tuli retkien maskotti, ja klubi alkoikin aina Helmin etsinnällä metsästä. Helmillä on ollut mukanaan postia, jota kautta hän on johdattanut meidät ohjatun luontohetken pariin.
Eväiden syöntipaikaksi valikoitui mukava nuotiopaikka, jonne on lyhyt kävelymatka.

Eväiden syönnin jälkeen alkaa vapaampi osuus, joka luo mahdollisuuden lasten sekä aikuisten luovuudelle. Olemme rakentaneet mm. majaa, saunan ja käpylehmä-aitauksen ja löytäneet hyviä kiipeilyn mahdollistaneita kiviä.
Tulokset
Ryhmään ilmoittautui kaikkiaan 10 perhettä, pääsimme siis ryhmäkoon suhteen tavoitteeseemme.
Koen, että ryhmälle voisi aivan hyvin ottaa uusinnan, esimerkiksi keväällä, kun luonto herää talven jäljiltä.

Hyvinvoinnin mittaaminen on haastavaa, joten on hankala määrittää ryhmän kokonaisvaltaisia saavutuksia. Mutta olemme saaneet hyvää palautetta perheiltä;
-Vaikka välillä on tuntunu raskaalta lähteä maanantai-aamuna lasten kanssa metsään, on kerhon jälkeen olo ollut energinen ja hyvä.
-Luontoklubi on ollut mukava aloitus viikolle, kun aamukahvin on voinutkin hörpätä oman keittiönpöydän sijaan luonnon helmassa.
-Lapset odottavat innolla seuraavaa "metsäkerhoa"

Luontoklubi on antanut vanhemmille ideoita ja vinkkejä lasten kanssa metsässä ulkoiluun, sekä madaltanut kynnystä lähteä retkelle.

Yhteyshenkilöt

Elina Kemppi
elina.kemppi(ät)asikkala.fi
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Asikkalan kunta
Tanja Leinonen
tanja.leinonen(ät)asikkala.fi
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Asikkalan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat