9.10.2024
Kangasalan kaupunki/henkilöstöpalvelut, Kangasala

Onnistumisten ja positiivisuuden esille nostaminen tarinoiden avulla

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Kehittäminen lähti liikkeelle halusta tuoda meidän tekemää palvelutyötä näkyväksi kuntalaisille, työnhakijoille ja meille itselle. Tavoitteena on kerätä työntekijä-, työyhteisö- ja onnistumistarinoita näkyviksi, julkaistaviksi artikkeleiksi ja somepostauksiksi. Tämän myötä saamme näkyvyyttä meistä työnantajana työnhakijoille, konkreettista tieto meidän tekemästä palvelutyöstä kuntalaisille ja myös meille kaupungin työntekijöille tsemppaukseksi.
Ratkaisu
Projekti aloitettiin keväällä 2024 kartoittamalla työntekijöitä, työyhteisöjä ja työhön liittyviä tapahtumia, jotka kuvataan ja joista kirjoitetaan tarina. Tarinat julkaistaan nettisivuillamme, paikallislehden kanssa kaupallisessa yhteistyössä, somessa ja sisäisissä verkoissamme. Toimeenpanevana projektissa on rekrytointikoordinaattori, joka käytä kuvaamassa ja haastattelemassa henkilöitä ja työyhteisöjä ja kirjoittaa niistä yhdessä haastateltavien kanssa jutun. Näitä tarinoita julkaista noin, kerran kuussa. Kustannuksena tähän on haastateltavalle annettava pikapalkkio.
Tulokset
Projekti on vasta alussa, mutta näkyvyyttä on jo saatu ja hyvää mieltä työntekijätarinoiden kautta. Meidän työntekijät ovat innolla lähteneet mukaan ehdottamaan henkilöitä ja työyhteisöjä, joissa positiivinen tekemisen meininki, jota halutaan tuoda esille. Tämä luo myös henkilöstön keskuuteen tsemppausta ja positiivisuutta. Projektia jatketaan ensi vuonna ja katsotaan, kuinka paljon jutun aiheita riittää. Ainahan tulee uusia onnistumisia, joita tuoda esille.

Yhteyshenkilöt

Saara Kavén
saara.kaven(ät)kangasala.fi
rekrytointikoordinaattori
Kangasalan kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta