25.9.2026
Oulun kaupunki , Oulu

Oulun oivallus! - innovaatiokisa vapautti henkilöstön ja nuoret kehittämään tulevaisuuden kaupunkia

Yhteistyössä: Nokia, Merijärvi
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Oulun kaupungissa tunnistettiin tarve löytää uusia tapoja hyödyntää henkilöstön, nuorten ja eri yhteisöjen osaamista kaupungin palveluiden kehittämisessä. Vaikka hyviä ideoita syntyy jatkuvasti, niiden viemiselle käytäntöön ei aina ole selkeää mallia tai resursseja.

Tavoitteena oli luoda innostava ja matalan kynnyksen toimintamalli, jossa ideat eivät jäisi pelkiksi ehdotuksiksi, vaan parhaat kehittämis- ja innovaatioideat saisivat konkreettisen rahoituksen toteutukseen. Samalla haluttiin vahvistaa osallistavaa toimintakulttuuria, lisätä yhteistyötä eri toimialojen välillä sekä kannustaa kokeiluihin ja uudenlaiseen ajatteluun.

Oulun oivallus! -innovaatiokisan tavoitteena oli tehdä innovaatiotoiminnasta näkyvää, yhteisöllistä ja vaikuttavaa sekä rakentaa kaupunkiin pysyvä toimintamalli henkilöstö- ja yhteisölähtöiselle kehittämiselle.
Ratkaisu
Oulun kaupunki käynnisti Oulun oivallus! -innovaatiokisan henkilöstölle ja ToolCamp-ohjelmiin osallistuneille. Kilpailussa kerättiin kehittämisideoita, arvioitiin niiden toteuttamiskelpoisuus ja myönnettiin parhaiden ideoiden toteuttamiseen yhteensä 50 000 euroa rahoitusta.

Mallin tavoitteena oli tehdä henkilöstö- ja yhteisölähtöisestä kehittämisestä näkyvää sekä tarjota konkreettinen väylä ideoiden kokeilemiseen ja käyttöönottoon.

Kilpailun tuloksena useita kehittämisideoita eteni käytännön kokeiluiksi. Samalla vahvistui toimialojen välinen yhteistyö ja kokeilukulttuuri, jossa uusia ratkaisuja voitiin testata nopeasti ja pienellä riskillä.
Tulokset
ToolCamp-kisaan annettiin ennakkoon yksitoista erilaista haastetta lasten ja nuorten ratkaistavaksi. Kilpasarjaan ilmoittautui mukaan yli 50 päiväkoti- ja koulutiimiä sekä opiskelijoita kolmesta lukiosta, joiden ehdotuksista kymmenen valittiin Oulun oivallus! -kisan finaaliin. ToolCamp-sarjassa jaetaan 25 000 euroa parhaiden ideoiden toteuttamiseen.

Työn innovaatiot -sarjaan saatiin 113 ehdotusta kaupungin työntekijöiltä eri hallintokunnista. Työn innovaatiot -sarjassa jaettiin yhteensä 25 000 euroa, josta osa käytetään ideoiden toteuttamiseen ja osa työhyvinvointia edistäviin palkintoihin.

Oulun oivallus! osoitti, että suhteellisen pienellä kehittämisrahoituksella voidaan synnyttää merkittäviä uudistuksia, kun henkilöstölle ja osallistujille annetaan mahdollisuus tuoda ideansa esiin ja toteuttaa niitä käytännössä.
Linkit
https://www.munoulu.fi/lastenoulu/oulu-etsii-ratkaisuja-innovaatiokilpailulla-lasten-nuorten-ja-tyontekijoiden-parhaat-ideat-toteutetaan/
https://www.instagram.com/p/DYm2ROGAiPB/?stkn=dHZkNjE4YmhsNGdn
https://www.youtube.com/live/_c2gE6GgVhk?feature=shared

Yhteyshenkilöt

Olli Rantala
olli.rantala(ät)ouka.fi
Innovaatiopäällikkö
Oulun kaupunki
Maria Vuorensola
Maria.Vuorensola(ät)businessoulu.com
ohjelmapäällikkö Oulun innovaatioallianssi
BusinessOulu/ Oulun kaupunki

Paula Vorne
paula.vorne(ät)ouka.fi
Pedagoginen päällikkö
Oulun kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta