19.5.2026
Limingan kunta,
Liminka
Perheystävällisyyttä koko kunnan henkilöstölle – ei vain lapsiperheellisille
Käynnissä
Tarve ja tavoitteet
Ajatus perhemyönteisyyden tilan kartoittamisesta ja kehittämisestä kunnan työnantaja näkökulmasta sai alkunsa Limingan kunnassa toimivan Työhyvinvoinnin rakentajat -hankkeen innoittamana. Hankkeessa käsitellään kuntatyöntekijöiden työhyvinvointia usean eri osa-alueen kautta. Hankkeeseen osallistuvien kuntien henkilöstölle suunnatussa alkukartoituskyselyssä nousi esiin työntekijöiden työn ulkopuoliset hoivavastuut joita kertyy merkittävästi. Alkukartoituskyselyyn vastanneista esimerkiksi lähes 20 % vastasi olevansa epävirallisia omaishoitajia. Tulos oli yllättävä. Monella työntekijällä hoivavastuut voivat olla myös päällekkäisiä, yhtä aikaa huolehditaan omista pienistä lapsista ja omista ikääntyneistä vanhemmista, tai oman lapsen lapsista, omista nuorista ja omista ikääntyneistä vanhemmista. Näiden vuoksi koemme tärkeäksi luoda perhemyönteisyyden oppaan sekä lisätä perhemyönteisyyden teeman yhä vahvemmin osaksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa, jotta osaamme monipuolisesti huomioida hoivavastuiden kaikki puolet.Pohdimme hoivavastuiden ja erilaisten elämäntilanteiden vaikutusta työhyvinvointiin: kuka hoivaa ja ketä, kenen tai minkä kustannuksella, mitä hoiva vaatii ja toisaalta mahdollistaa. Ymmärsimme hoivavastuiden ja erilaisten elämäntilanteiden linkittyvän elämän eri osa-alueisiin, kuten työhön, vapaa-aikaan, talouteen ja siten vaikuttavan oleellisesti myös työhyvinvointiin.
Siispä alkukartoituskyselyn tuloksien perusteella tunnistimme tarpeen perhemyönteisyyden esiintuomiseen ja huomioimiseen työyhteisöissä sekä tiedon välittämiseen siitä, millaisia erilaisia mahdollisuuksia työn ja muun elämän yhteensovittamiseen on käytössä.
Yksi Työhyvinvoinnin rakentajat -hankkeen yhteistyökumppaneista on Työterveyslaitos, jonka kautta tutustuimme CARE4CAREER -hankkeeseen. CARE4CAREER -hankkeen lisäksi tutustuimme muun muassa Työn ja perheen Kainuu -hankkeeseen sekä eri toimijoiden tuottamaan tietoon liittyen perhemyönteisyyteen. Ymmärsimme perhemyönteisyyden koskettavan kaikkia, ei vain lapsiperheellisiä työntekijöitä.
Perhemyönteisyyden huomioiminen erityisesti kuntasektorilla on merkittävää kunta-alan naisvaltaisuuden vuoksi. Hoivavastuut ovat edelleen nykypäivänä sukupuolistuneet, vaikka työskentelemmekin osaltamme jatkuvasti tasa-arvoisemman tulevaisuuden eteen pyrkimällä purkamaan työelämän segregaatiota ja kannustamalla muun muassa myös isiä ja muita ei synnyttäneitä vanhempia perhevapaiden pitämiseen sekä hoivaan osallistumiseen.
Perhemyönteisyys hyödyttää niin työnantajaa (esim. taloudelliset vaikutukset, työntekijöiden sitoutuminen, tuottavuus, rekrytointivaltti, myönteinen työnantajakuva) kuin työntekijöitä, jotka kokevat tulleensa kohdatuksi työssään kokonaisina ihmisinä, lisäten työhyvinvointia.
Kunnassa on jo käytössä perhemyönteisyyttä tukevia toimintamalleja kuten esimerkiksi mahdollisuus hybridityöskentelyyn, työaikaliukumiin ja tilapäisen työn malliin. Perhemyönteisyyttä tukevia toimintamalleja voidaan käyttää työskentelysektoreiden mahdollisuuksien mukaan.
Jo olemassa olevien toimintamallien lisäksi tavoitteeksi asetettiin perhemyönteisyyden tilan kehittäminen ja tiedon lisääminen perhemyönteisyydestä. Tavoitteena on, että kunnan henkilöstö tiedostaisi perhemyönteisyyden, perhe käsitteen laajuuden ja perhemuotojen monimuotoisuuden. Perhemyönteisyyden oppaan sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman on tarkoitus toimia selkeinä tietolähteinä ja ohjekirjoina teemaan liittyen, joiden pariin henkilöstö voi palata aina tarvittaessa. Näin tieto ei ole enää pirstaloitunut esimerkiksi intranettiin yksittäisiksi ohjeiksi, vaan tarvittavat tiedot löytyisi kootusti perhemyönteisyyden oppaasta ja tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta.
Ratkaisu
Tunnistimme perhemyönteisyyden laajuuden ja tarpeen perhemyönteisyyden teeman esiin nostamiseen ja kehittämiseen. Tämän jälkeen olemme aloittaneet päämäärätietoisen työskentelyn lisätäksemme henkilöstön tietoisuutta perhemyönteisyyden laajuudesta, vaikuttavuudesta ja merkityksestä sekä kehittääksemme kunnan perhemyönteisyyttä yhä parempaan suuntaan. Perhemyönteisyyttä on tarkasteltu erityisesti siltä näkökannalta, miten Limingan kunta työnantajana voisi olla entistä perhemyönteisempi. Mukaan prosessiin on osallistettu myös kunnan henkilöstöä.Keväällä 2026 tiedotimme kunnan esihenkilöitä perhemyönteisyyden tilan kartoittamisesta ja kehittämisestä. Hyödynsimme Työterveyslaitoksen CARE4CAREER -hankkeen luomaa Työn ja perheen yhteensovittamisen työkalua Limingan kunnan perhemyönteisyyden tilan kartoittamiseksi. Lähetimme työkalun kaikille kunnan eri palvelualueilla työskenteleville esihenkilöille täytettäväksi, jotta saisimme kattavaa tietoa palvelualueittain. Koko kunnan henkilöstön kattavan yleiskuvan työkaluun täydensi kunnan henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja.
Työn ja perheen yhteensovittamisen työkalun lisäksi kevään 2026 aikana aloitettiin kunnan henkilöstöpoliittisen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman päivittäminen. Uudessa tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa perhemyönteisyys otettiin aiempaa vahvemmin huomioon. Perhemyönteisyys huomioitiin myös henkilöstölle suunnatussa tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskyselyssä, jossa kysyttiin esimerkiksi raskaus-, perhevapaa ja hoivavelvoitteisiin kohdistuvan syrjinnän kokemuksista. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan avattiin perhemyönteisyyden käsitettä, tematiikkaa ja perhemyönteisyyden merkitystä sekä kunnan nykyistä perhemyönteisyyden tilaa, jota oltiin pyritty selvittämään työn ja perheen yhteensovittamisen työkalun avulla.
Lisäksi kevään 2026 aikana on aloitettu Limingan kunnan perhemyönteisyyden oppaan valmistelu. Tarkoituksena on, että perhemyönteisyyteen linkittyvä tieto olisi saatavilla kunnan henkilöstölle helposti yhteen oppaaseen koottuna. Opas tulee sisältämään muun muassa tietoa perhemyönteisyydestä, erilaisista perhemuodoista, kunnassa käytössä olevista perhemyönteisistä toimintamalleista, ohjeet perhevapaiden hakemiseen ja perhevapailta palaamiseen, ohjeet perhe- ja raskausvapaasyrjinnän ennaltaehkäisemiseen sekä perhemyönteisen työelämän polun ja ohjeet kriisitilanteiden kohtaamiseen.
Työ on käynnistynyt Työhyvinvoinnin rakentajat -hankkeessa ja toteutettu omana työnä. Tämän ansiosta kustannukset ovat maltilliset.
Tulokset
Perhemyönteisyyden kehittäminen on käynnissä oleva prosessi, joka kulkee mukana kunnan toiminnassa. Tulemme kiinnittämään tulevaisuudessa erityistä huomiota perhemyönteisyyden huomioimiseen uusien työntekijöiden rekrytoinnissa ja perehdyttämisessä. Erityisesti esihenkilöiden tasolta on tullut myönteistä kommenttia siitä, kuinka perhemyönteisyyden tarkastelu ja kehittäminen on tärkeää.Perhemyönteisyyden kehittäminen, siitä seuranneet perhemyönteiset toimintamallit, käytännöt ja ilmapiiri voivat parhaimmillaan tuoda säästöjä sekä muita inhimillisiä hyötyjä niin kunnan kuin yhteiskunnan tasolla. Perhemyönteisyys lisää työntekijöiden hyvinvointia ja työntekijöiden hyvinvointi vaikuttaa myös heidän ympäristöönsä kuten perheenjäseniin ja muihin läheisiin. Hyvinvoivat ihmiset muodostavat hyvinvoivan yhteiskunnan.
Yhteyshenkilöt
Kaisa Salmu
kaisa.salmu(ät)liminka.fi
Työhyvinvointikoordinaattori
Limingan kunta
kaisa.salmu(ät)liminka.fi
Työhyvinvointikoordinaattori
Limingan kunta
Eliisa Tornberg
eliisa.tornberg(ät)liminka.fi
Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja
Limingan kunta
eliisa.tornberg(ät)liminka.fi
Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja
Limingan kunta
Sofia Hauru
Henkilöstöassistentti
Limingan kunta
Henkilöstöassistentti
Limingan kunta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto/esihenkilöt
ja henkilöstö
ja henkilöstö
Toimialat
Teemat
Etätyö Henkilöstön pysyvyyden edistäminen Joustavat työajat Luottamuksen vahvistaminen Monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus Perehdyttäminen Perehdytys ja perehdyttäminen Perheystävälliset käytännöt Rekrytoinnin kehittäminen Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Toimintakulttuurin kehittäminen Työelämän laatu kokonaisuudessaan Työhyvinvoinnin parantaminen Työnantajamielikuvan kehittäminen Työntekijäkokemuksen kehittäminen Viestinnän kehittäminen Yhteistyö ja vuorovaikutus organisaation sisällä