4.10.2024
Taivalkosken kunta, Taivalkoski

Taivalkosken kunnan työhyvinvoinnin kehittäminen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Taivalkoskella todettiin, että henkilöstöasioita tulee kehittää systemaattisesti ja pitkäjänteisesti. Aikaisemmin kunnassamme ei ole tehty laajamittaisia henkilöstötoimenpiteitä tai säännöllisiä kyselytutkimuksia.

Henkilöstöasioiden kehittäminen aloitettiin hakemalla Kevasta hankerahoitusta. Hanke toteutettiin 1.9.2022-1.10.2023. Hankkeen tavoitteeksi asetettiin henkilöstön työhyvinvoinnin parantaminen sekä esihenkilöiden ja johtoryhmän osaamisen kehittäminen työkyvyn tukemiseksi. Tarkoituksena oli luoda kestävä pohja kunnan henkilökunnan hyvinvoinnille osallistavin ja ratkaisukeskeisen työnohjauksen keinoin ja syventää henkilökunnan me- henkeä.

Hankkeen päätyttyä työtä on jatkettu hankkeesta saadun tiedon pohjalta ja tarvittavia toimenpiteitä on lisätty. Tavoitteena on jatkaa työelämän laadun kehittämistä erilaisin keinoin. Yhtenä tärkeänä kehittämiskohteena nousi esille, että on tarve kehittää yhteistyötä yli toimialarajojen. Yhtenä keinona tähän on tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto henkilöstölle oppisopimuskoulutuksella. Lisäksi järjestettiin yhteinen työhyvinvointipäivä. Vuodelle 2025 otetaan käyttöön kunnan yhteinen koulutusportaali osaamisen ja esihenkilötyön kehittämiseksi.
Ratkaisu
Hanketta edistettiin vuonna 2022-2023 hankesuunnitelman pohjalta ja konkreettisesti järjestettiin kymmeniä yhteistapaamisia ja työpajoja henkilöstön kanssa. Samaan aikaan valmennettiin esihenkilöitä omissa kokoontumisissa ja lisäksi esihenkilöille tarjottiin tekoälyavusteista työnohjausta. Hankkeessa aloitettiin työelämän laadun mittaus QWL-kysely, jota toteutettiin tiiviisti hankeaikana ja hankkeen päättymisen jälkeen kaksi kertaa vuodessa.

Hankkeen aikana olemme kehittäneet työn tekemisen malleja ja ottaneet käyttöön esihenkilötyön tueksi yhdessä sovitut lähijohtamisen periaatteet. Otimme käyttöön esihenkilötyön tueksi OSS- henkilöstöjärjestelmän, jonka avulla on helpompi organisoida kehityskeskusteluja, koulutuksia, perehdytystä ja seurata henkilöstön osaamista. Hankkeen aikana tunnistettiin tarve viestinnän kehittämiselle ja viestintää on kehitetty julkaisemalla intra, jollaista kunnassa ei aikaisemmin ollut.

Kehittämiseen osallistuivat koko kunnan henkilöstö ja luottamushenkilöt. Ulkopuolista rahoitusta hankkeen toteuttamiseen saatiin Kevalta. Hankekustannukset 54 435€ , joista Keva rahoitti 25 000€. Hankkeen jälkeen kustannuksia on aiheutunut Qwl-kyselyistä ja konsultoinnista n. 10 000€.
Tulokset
Hankkeen aikana QWL-kyselyn perusteella saatiin merkittävä parannus työntekijäkokemukseen. Kunta nousi tuloksissa yli 76 prosentin tasolle, kun suomalaisen työelämän keskiarvo on 60 prosenttia. Hankkeen jälkeen työntekijäkokemus on noussut edelleen 79.3 prosenttia (erinomainen taso). Erinomaisen tason saavuttaneissa työyhteisöissä on pienemmät henkilöstöriskit, pienempi vaihtuvuus, vähemmän sairauspoissaoloja, uupumusta ja pienemmät työkyvyttömyysriskit. Mitatut henkilöstöriskit pienenivät Taivalkoskella tasolta 9.7 prosenttia tasolle 1.8 prosenttia, mikä on merkittävä saavutus. Tutkimukset osoittavat, että esihenkilötoiminnan laatu, ja turvallisuudentunteen taso ovat nousseet erinomaiselle tasolle. Samoin onnistuttiin yhteenkuuluvuuden, osaamisen ja tavoitteellisuuden alueilla. Tuloksena on parempi työhyvinvoinnin kokemus, lisääntynyt motivaatio ja työntehokkuus.

Hankkeen jälkeen henkilöstön sairauspoissaolojen on todettu laskeneen, joka tuo säästöjä kunnalle. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi tehdään tiivistä yhteistyötä työterveyshuollon kanssa ennaltaehkäisevin toimin. Kehittämistyötä jatketaan ja seuraavaksi suunnitelmassa on johtoryhmän sparraus, henkilöstöohjeiden- ja käytänteiden jatkuva kehittäminen sekä erilaisten yhteisöllisyyttä lisäävien elementtien tuominen arkeen, kuten esimerkiksi yhteinen vaatetus uudella kunnan ilmeellä, yhteinen työhyvinvointipäivä ja toimialojen välisen yhteistyön kehittämisen jatkaminen.
Linkit
https://taivalkoski.fi/tyo-ja-elinvoima/kehittyva-taivalkoski/hyvinvointia-tyohon-ratkaisukeskeisen-tyonohjauksen-avulla-taivalkosken-kunnassa/
Liitteet
Hankkeen loppuraportti 20122023.pdf

Yhteyshenkilöt

Mirva Haataja
mirva.haataja(ät)taivalkoski.fi
va. kunnanjohtaja
Taivalkosken kunta
Anna Pyttynen
anna.pyttynen(ät)taivalkoski.fi
va. hallintojohtaja
Taivalkosken kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta