1.10.2024
Kangasalan Kaupunki / Kangasalan Vesi -liikelaitos,
Kangasala
Tekoälyn hyödyntäminen vesihuollossa
Tykätty
0
kertaa.
Käynnissä
Tarve ja tavoitteet
Halusimme reaaliaikaisen tilannekuvan vesihuollossa päästäksemme nopeammin kiinni vikatilanteisiin ja pystyäksemme seuraamaan niitä paremmin
Ratkaisu
Tekoälysovellus on kytketty seuraamaan noin sataa puhtaan veden ja jäteveden kohdetta. Mittauspisteitä noin 550 kappaletta. Ohjelmisto analysoi automaatiojärjestelmästä kerätyn datan ja listaa sille määritellyn algoritmin avulla löytämänsä poikkeamat kerran vuorokaudessa. Mukana projektissa oli Liikelaitoksen omaa henkilökuntaa ja ulkopuolinen palveluntuottaja. Rahoitus tuli liikelaitoksen sisältä. Kustannukset noin 15 000 euroa ja takaisinmaksuaika oli noin yksi vuosi.
Tulokset
Tekoälyn analysoima tieto on käytettävissä heti aamulla töihin tullessa. Pystymme heti saman tien reagoimaan ja lähettämään työntekijöitä oikeille kohteille ja priorisoimaan töitä.Olemme muun muassa löytäneet pidentyneiden käyntiaikojen perusteella havaittuja pumppujen tukoksia ja havainneet kasvaneina pumppausmäärinä ilmenneitä tilanteita, joissa on päästetty viemäriverkkoon sellaisia vesiä, jotka eivät sinne kuulu. Lisäksi tekoäly on löytänyt piileviä vesijohtovuotoja vesijohtoverkossa.
Tekoäly auttaa organisaatioita sekä kehittämään nykytoimintaansa että luomaan täysin uusia tuotteita ja palveluja. Sen avulla voidaan tehostaa tuotantoa, parantaa laatua, optimoida logistiikkaa, säästää energiaa sekä kehittää asiakaspalvelua ja huoltotoimintaa. Rutiinitehtäviä automatisoimalla ihmisiä voidaan vapauttaa muun muassa valvonnasta ja tilannekuvan luomisesta muuhun toimintaan. Päivystystapahtumia pystytään vähentämään, kun asioita voidaan huoltaa analysoivana kunnossapitona ennakkoon.
Linkit
https://www.insta.fi/fi/teollisuus/referenssit/tekoaly-seuraa-vesihuollon-poikkeavuuksia-ja-vapauttaa-ihmisen-tarkeampiin-tehtaviin/Yhteyshenkilöt
Mauno Annala
mauno.annala(ät)kangasala.fi
Käyttöpäällikkö
Kangasalan Vesi -liikelaitos
mauno.annala(ät)kangasala.fi
Käyttöpäällikkö
Kangasalan Vesi -liikelaitos
Mauno Annala
mauno.annala(ät)kangasala.fi
Käyttöpäällikkö
Kangasalan Vesi -liikelaitos
mauno.annala(ät)kangasala.fi
Käyttöpäällikkö
Kangasalan Vesi -liikelaitos
Antti Kytövaara
antti.kytovaara(ät)kangasala.fi
Toimitusjohtaja
Kangasalan Vesi -liikelaitos
antti.kytovaara(ät)kangasala.fi
Toimitusjohtaja
Kangasalan Vesi -liikelaitos
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto/esihenkilöt
ja henkilöstö
ja henkilöstö