3.9.2021
Kangasalan kaupunki, Terveyskeskuspäivystys, Kangasala

Työaika-autonomian kehittäminen terveyskeskuspäivystykseen

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Työaika-autonomiaa oli toivottu päivystykseen jo vuosia. Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista haluttiin lisätä. Omiin työvuoroihin haluttiin vaikuttaa.
Ratkaisu
Päivystykseen kehitettiin työaika-autonomia. Tutkimustiedon avulla etsittiin tietoa työaika-autonomian suunnittelusta, toteutuksesta, seurannasta ja toimivuudesta. Tehtiin yhdessä henkilökunnan kanssa reunaehdot. Kehittämisessä oli mukana osastonhoitaja ja päivystyksen henkilökunta.

Kustannuksia ei tullut, koska työvuorosuunnittelu toteutetaan paperille, eikä toistaiseksi ole otettu sähköistä toimintaa käyttöön. Alkuun henkilökunnan kanssa pohdittiin meetingillä kehittämistä, reunaehtoja ja kuinka nämä toteutetaan meidän yksikössä. Tein tämän pohjalta reunaehdot ja sopimukset, joita työvuorosuunnittelussa noudatetaan ja lähetin henkilökunnalle hyväksyttäväksi.
Tulokset
Työntekijöiden hyvinvointi on lisääntynyt. Vapaa-ajan suunnittelu on helpottunut. Työntekijät ovat tyytyväisiä, kun voivat vaikuttaa vuoroihinsa. Työaika-autonomia on otettu pysyvästi käyttöön.

Käytännössä päivystyksen työntekijät suunnittelevat itse työvuoronsa. Osa suunnittelee lähes kaikki vuoronsa, osa suunnittelee vain tärkeät vuoronsa. Joku ei laita toiveita ollenkaan, jolloin esimies tekee työvuorot jakaen ne tasapuolisesti.

Yhteyshenkilöt

Krista Hofmann
krista.hofmann(ät)kangasala.fi
Osastonhoitaja
Kangasalan kaupunki
Krista Hofmann
krista.hofmann(ät)kangasala.fi


Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta