10.10.2019
Varkauden kaupunki, Varkaus

Wiksut - Kehittäjämessut

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kiky -aika otettiin Varkaudessa käyttöön työnkehittämiseen (100 teko Varkauden hyväksi ja tälle jatko 100+1 tekoa). Tätä varten oli muodostettu kehittämisverkosto, joka oli kokoontunut jo useita kertoja käymään läpi ja kertomaan tekemiään kehitystekoja toisilleen ja saamaan toisiltaan tukea ja lisä buustia.
Tarve oli saada tämä tehty työ näkyvämmälle ja tämän vuoksi kehitettiin Wiksut -Kehittäjämessut, joiden kohderyhmä oli päättäjät, esimiehet sekä yhteistyötahot.
Tavoitteena oli saada tehdyt kehittämisteot kerralla näkyville edellä mainituille tahoille. Lisätä tietoisuutta loistavasta työstä, jota tehdään. Lisäksi saada päättäjät, esimiehet, yhteistyötaho sekä myös kehittäjät verkostoitumaan ja löytämään yhteistyömahdollisuuksia kehitysteoissa ja tekemään uusia kehitysideoita.
Ratkaisu
Idea lähti kehittäjäverkoston vetäjiltä, jotka asiaa lähtivät viemään eteenpäin. Kehittäjäverkoston vetäjissä on kaupungin jäseniä kaupungin johtoryhmästä, henkilöstöpalveluista, kaupungin markkinoinnista- ja viestinnästä sekä tietohallinnosta. Käytännössä työnä oli pyytää kehitystöiden tekijöitä tekemään ständejä messuille. Heille annettiin speksit eli tieto siitä, millaisen tilan saavat, muuten saivat itsenäisesti kehittää. Kaikki tehtiin omin voimin.
Messuille pyydettiin mukaan kehitystyössä innostajina ja apuna olleita ulkopuolisia tahoja sekä toimittaja Leena Pakkanen saatiin tekemään juttua messuilta.
Kustannus muodostui Pakkanen palkkiosta, tilavuokrasta sekä kahvituksesta.
Tulokset
Tietoisuus tehdyistä kehittämisteoista lisääntyi. Tapahtumasta tehtiin myös lyhyt video, jossa esitellään kaikki kehitysteot sekä kaikista kehitysteoista omat videot, jotka tulevat kaupungin verkkosivuille.
Tarkoitus tehdä Wiksut-kehittäjämessuista toistuva tapahtuma esimerkiksi niin, että niitä pidetään kahden vuoden välein.

Yhteyshenkilöt

Toni Leppänen
toni.leppanen(ät)varkaus.fi
Hallintojohtaja
Varkauden kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta