16.10.2024
Limingan kunta/Limingan nuorisopalvelut/Limingan etsivä nuorisotyö, Liminka

Yhdeksäsluokkalaisten koulupudokkaiden tavoittaminen ja tukeminen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Limingassa on todettu olevan iso joukko yläkouluikäisiä nuoria, jotka ovat kiinni koulunkäynnissä vain hiuksenhienosti. Pääsääntöisesti tukea tarvitsevista peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista on tullut ilmoitus etsivään nuorisotyöhön vasta yhdeksännen luokan keväällä tai kesällä, kun he ovat hakeneet toiselle asteelle opiskelemaan. Tuo aika on todettu liian myöhäiseksi ja toimintaa alettiin kehittää niin, että kouluhaasteita omaavia yhdeksäsluokkalaisia tavoitettaisiin aikaisemmassa vaiheessa.
Ratkaisu
Etsivät nuorisotyöntekijät alkoivat jalkautua säännöllisesti syksyllä 2023 Limingassa toiminnassa olevaan Luoto-luokkaan, joka on pienluokkatoimintaa koulussa käynnin haasteita omaaville yhdeksäsluokkalaisille. Sitä kautta on pyritty tekemään etsiviä nuorisotyöntekijöitä sekä etsivää nuorisotyötä tutummaksi kyseisille nuorille ja tarvittaessa jo ennaltaehkäisevästi tukemaan heitä. Toisena ajatuksena on ollut, että kun nuoret saavat peruskoulun päättötodistuksen ja siirtyvät toiselle asteelle, olisi nuorten helpompaa ottaa yhteyttä etsivään nuorisotyöhön sitä tarvitessaan. Tämän lisäksi etsivät nuorisotyöntekijät ovat olleet yhteyksissä syksyllä 2024 Limingassa työskentelevään kouluvalmentajaan, joka työskentelee erityisesti paljon koulupoissaoloja omaavien nuorten kanssa, jotta myös sitä kautta voitaisiin tavoittaa mahdollisesti apua tarvitsevia nuoria.
Tulokset
Kehittämistyö vielä jatkuu. Luoto-luokkavierailut on koettu todella hyviksi ja toivotuiksi, vaikka suoranaista ohjautumista etsivään nuorisotyöhön sieltä ei vielä ole ollut. Yhteistyö kouluvalmentajan kanssa on vielä aivan alkutekijöissään.

Yhteyshenkilöt

Juho Ljokkoi
juho.ljokkoi(ät)liminka.fi
Etsivä nuorisotyöntekijä
Limingan kunta/Limingan nuorisopalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta