11.10.2024
Limingan kunta, Aapin päiväkoti ja kunnankirjasto, Liminka

Iltasatu-projekti päiväkodissa

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Limingan kirjaston henkilökunta lähestyi Aapin päiväkotia yhteisen projektin merkeissä. Tavoitteena oli lisätä perheiden yhteisiä lukuhetkiä sekä pikkuhiljaa ohjata perheitä käyttämään enemmän kirjaston palveluita.
Ratkaisu
Aapin päiväkodin neljään eteiseen perustettiin Iltasatukirjalaatikot. Laatikosta lapsi saa kotiin lähtiessään valita mukaansa yhden kirjan luettavaksi iltasatuna. Kirja tulee palauttaa samaan laatikkoon seuraavana hoitopäivänä. Kirjojen lainaamista ei tarvise kirjata ylös, jolloin lainaaminen on helppoa ja nopeaa.
Tulokset
Perheet ovat ottaneet iltasatulaatikot hyvin vastaan ja kirjoja lainataankin ahkerasti. Kyselyn mukaan kaikki perheet ovat kuulleet laatikoista ja useimmat ovat niistä lainanneet koteihin kirjoja. Perheet kertovat, että lukeminen on lisääntynyt kotona ja että iltasatuhetki on ihana yhdessäolon hetki vanhemman ja lapsen välillä. Perheet kertovat myös, että kirjan lainaaminen on helpottanut kotiinlähtemistä huonoina päivinä. Osa perheistä on innostunut lainaamaan kirjoja enemmänkin ja siirtynyt käyttämään kirjastoa ahkerammin.

Yhteyshenkilöt

Outi Leinonen
outi.leinonen(ät)liminka.fi
varhgaiskasvatusyksikön johtaja
Limingan kunta, Aapin päiväkoti
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta