11.10.2022
Limingan kunta, puhtaus- ja ruokapalvelut liikelaitos, Liminka

Raati maisteli uusia ruokia ruokalistalle

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Maistelutilaisuudella haluttiin entistä enemmän osallistaa lapsia ja nuoria kouluruoan kehittämiseen. Keväällä pidetty kouluruokakysely antoi alkusysäyksen kehittämistyölle, ja kyselystä nousseiden vastauksien pohjalta kehitettiin uusia ruokia, joita nyt päästään maistamaan. Keittiö valmisti ja koemaistoi eri vaihtoehtoja muutamia kertoja ennen maisteluraadin kokoontumista.

Aikaisemmin oppilaita ei ole osallistettu näin laajasti uusien kouluruokien valinnassa, vaan keittiöhenkilökunta on testannut reseptejä ja valinnut oman suun mukaiset uutuudet listalle. Nyt kokeilulla haluttiin osallistaa syöjiä ja saada listan ruoat maistumaan entistä paremmin. Tavoitteeksi asetettiin, että ehdolla olevista ruoista löytyisi uusia listalle nostettavia ruokia.
Ratkaisu
Ruokalistan kehittämistyöhön osallistettiin lapsia ja nuoria maistelutilaisuudessa toukokuussa kun Liminganlahden koulun ruokasalissa järjestettiin maistelutilaisuus.

Tarkoituksena on nostaa suosikit syksyllä päivitettävälle ruokalistalle uusina ruokina. Ensimmäisellä kerralla mukaan maistelemaan pääsi yläkoulun puolelta kaksi kahdeksannen luokan kotitalousryhmää, ja alakoulun puolelta viidennen luokan valinnaisen musiikin ryhmä.
Ensimmäisessä maistelutilaisuudessa maistetaan tortilloja kahdella erilaisella mifu- ja kaurajauhistäytteellä, pulled chicken -pastavuokaa, spagetti-kaurajauhispaistosta sekä tomaattista soija-perunavuokaa.
Useampi maistettavista ruoista on niin sanottua kasvisruokaa. Yhtenä syynä tähän ovat kouluruokasuositukset, joissa nykyisin painotetaan kasvisruoan lisäämistä oppilaille. Lukion puolelta on myös tullut toivetta kasvisruoan nostamisesta näkyvämpään osaan ruokatarjontaa.

Yhtenä kriteerinä kasvispainotteisuudelle maistelutilaisuudessa oli uusien kasvisruokien nostaminen listalle- Lisäksi kriteerinä oli palautteen saaminen siitä, mikä oppilaille maistuisi.
Ruokapalveluesimies Johanna Sarajärvi huomauttaa, että oppilaiden palaute auttaa heitä valintaprosessissa mitä uusia ruokia syksyn ruokalistalle tullaan nostamaan. On todella tärkeää antaa nuorille myös kokemus siitä, että he saavat itse vaikuttaa ruokalistaan ja heidän antamaansa palautetta arvostetaan.

Makuraadin ehdoton ykkössuosikki oli pulled chicken -pastavuoka, joka näkyi myös useina kommentteina: ”Tosi hyvänmakuista, voisin syödä useamminkin”. Myös tortillat mifu-täytteellä sekä spagetti-kaurajauhispaistos saivat paljon positiivista palautetta. Sen sijaan tomaattinen soija-perunavuoka ei noussut nuorten suosioon, kuten eivät myöskään tortillat kaurajauhistäytteellä.
Tulokset
Lapset ja nuoret innostuivat maistelusta ja palautelomakkeiden täytöstä. Vastaavia tilaisuuksia järjestetään ilmanmuuta vastakin, ja myös maistelun laajentamista päiväkoti-ikäisiin ja ikäihmisiin voidaan miettiä. Kehittämistyö jatkuu ilmanmuuta että kouluruoasta saadaan entistä maistuvampaa ja kaikkien suuhun sopivaa.

Yhteyshenkilöt

Sami Tuohimaa
sami.tuohimaa(ät)liminka.fi
Liikelaitosjohtaja, ruoka-, puhtaus- ja kiinteistöpalvelut liikelaitos
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta