25.9.2026
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut / nuorisopalvelut, Oulu

Rikoserityinen nuorisotyö

Yhteistyössä: Oulu
Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Lähdettiin rakentamaan Oulun nuorisopalveluihin yhtenäistä rikoserityisen nuorisotyön kokonaisuutta yhdistämällä Ankkuri- ja NURRI-toiminta selkeäksi palvelupoluksi. Tavoitteena oli vahvistaa osaamisen ja tilannekuvan jakamista, tiivistää yhteistyötä sekä varmistaa, että nuori saa oikea-aikaista ja jatkuvaa tukea rikollisten tekojen eri vaiheissa – varhaisesta puuttumisesta toistuvien tai vakavampien tekojen käsittelyyn saakka.
Ratkaisu
Kehittämisessä edettiin kokoamalla Ankkuri- ja NURRI-toiminta yhteisen rikoserityisen nuorisotyön kokonaisuuden alle. Ensin selkiytettiin toimintojen tehtävät ja niiden välinen työnjako: Ankkuri toimii varhaisen vaiheen tukena, ja tekojen toistuessa tai vakavoituessa nuori voidaan ohjata NURRI-toimintaan. Tämän pohjalta rakennettiin yhtenäinen palvelupolku sekä sovittiin yhteistyöstä, tiedonkulusta, osaamisen jakamisesta ja alueellisen nuorisorikollisuuden tilannekuvan muodostamisesta.
• Kartoitettiin Ankkuri- ja NURRI-toiminnan nykyiset tehtävät, käytännöt ja kohderyhmät.
• Määriteltiin toimintojen roolit, vastuut ja keskinäinen työnjako osana rikoserityistä nuorisotyötä.
• Kuvattiin nuoren palvelupolku varhaisesta puuttumisesta intensiivisempään tukeen.
• Yhtenäistettiin ohjautumisen, yhteistyön ja tiedonvaihdon käytäntöjä.
• Vahvistettiin työntekijöiden keskinäistä konsultointia ja osaamisen jakamista.
• Luotiin toimintatapa nuorisorikollisuuden alueellisen tilannekuvan havainnointiin ja jakamiseen.
• Kehitettiin työn tekemisen tapaa nuorta rinnalla kulkevaksi, jatkuvaksi ja verkostomaiseksi tueksi.
Tulokset
Keskeinen tulos oli selkeämpi ja yhtenäisempi rikoserityisen nuorisotyön kokonaisuus, jossa Ankkuri- ja NURRI-toiminta muodostavat toisiaan täydentävän palvelupolun. Nuoren tilanteeseen voidaan vastata aiempaa johdonmukaisemmin: tuki käynnistyy varhaisessa vaiheessa, ja työskentelyä voidaan tarvittaessa vahvistaa tekojen toistuessa tai vakavoituessa. Tämä parantaa palvelun jatkuvuutta ja vähentää riskiä, että nuori jää eri toimintojen väliseen katveeseen.
Linkit
https://nuortenoulu.fi/nurri-toiminta/ https://www.ouka.fi/uutiset/ankkuritiimi-ehkaisee-oululaisten-nuorten-rikollisuutta-ja-tukee-perheiden-hyvinvointia

Yhteyshenkilöt

Jarmo Laitinen
jarmo.laitinen(ät)ouka.fi
Nuorisopäällikkö
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut / nuorisopalvelut
Marko Tiusanen
marko.tiusanen(ät)ouka.fi
Palvelupäällikkö
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut / nuorisopalvelut

Marko Tiusanen
marko.tiusanen(ät)ouka.fi
Palvelupäällikkö
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut / nuorisopalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta