13.10.2022
Limingan kunta/Limingan seudun musiikkiopisto, Liminka

Pakopelihuone lisäämässä musiikin perusteiden houkuttelevuutta musiikkiopistoon.

Palkittu!
Palkittu
Kehitteillä

Tarve ja tavoitteet
Limingan seudun musiikkiopiston tavoitteena on olla maailman mukavin musiikkiopisto. Historian saatossa musiikin perusteiden opinnot ovat tuntuneet monista opiskelijoista puuduttavilta ympäri Suomen ja maailman. Haluamme määrätietoisesti lisätä teoreettisten aineiden houkuttavuutta ja opiskelijoiden motivaatiota. Tällöin opintojen mielekkyyteen ja yhteisöllisyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Ratkaisu
Ratkaisuna ongelmaan olemme pelillistäneet musiikin perusteiden opintoja, jolloin lapset ja nuoret oppivat asioita yhdessä leikin ja kehollisten kokemusten kautta. Olemme kehittäneet opintojen huipennukseksi pakopelihuoneen, joka järjestetään samaan aikaan kaikkien toimipisteidemme musiikin perusteiden opiskelijoille uudessa konserttisalissa. Pelin aikana osana jännittävää tarinaa opiskelijat etsivät pienissä ryhmissä säveltäjän vuosisatoja sitten piilottamaa aarretta, jonka voi löytää vain ymmärtämällä säveltäjän jättämiä musiikillisia vihjeitä.
Tulokset
Limingan seudun musiikkiopisto kerää opiskelijoilta ja vanhemmilta paljon kiitosta. Vahvasta elinvoimasta on myös merkkinä suuret hakijamäärät. Osaltaan pelillistäminen on ollut lisäämässä opintojen mielekkyyttä ja yhteisöllisyyttä. Opinnoissaan oppilaat keskustelevat käyttäen musiikinteoreettisia termejä leikin lomassa. Jo pelkkä tieto lähestyvästä pakopelihuoneesta motivoi opiskelijoita opettelemaan asioita, joiden ulkoa opettelua ei ole mahdollista välttää.

Yhteyshenkilöt

Jukka Pietilä
jukka.pietila(ät)liminka.fi
Rehtori
Limingan seudun musiikkiopisto
Jukka Launonen

Musiikin perusteiden opettaja
Limingan seudun musiikkiopisto
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta