11.10.2022
Uudenkaupungin kaupunki / hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelukeskus, Uusikaupunki

Palvelukeskuksen osaamismatriisi

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelukeskuksen koko henkilöstö on useassa koko päivän kehittämispäivissä pohtinut erilaisia uusia toimintatapoja, joilla kehitetään paitsi palvelukeskuksen eri yksiköiden välistä yhteistoimintaa myös parempaa palvelua kuntalaisille. Lisäksi on kiinnitetty huomio siihen, miten saamme uusia asiakkaita palveluidemme piiriin.

Todettiin, että palvelukeskuksen henkilöstöllä on erityistaitoja, jotka eivät välttämättä liity omaan ammattiin tai siihen liittyvään osaamisalaan. Päätettiin kerätä yhteinen osaamismatriisi näistä taidoista.

Palvelukeskuksessa on useita pieniä yksiköitä, joiden toiminta on moninaista ja laajaa. Hyödyntämällä toisen yksikön henkilöstön osaamista parannetaan palvelujen laatua, säästetään ulkoisten palveluiden hankinnoissa ja luodaan parempaa yhteistyötä ja myös henkeä palvelukeskuksen eri yksiköiden välillä.
Ratkaisu
Luotiin koko palvelukeskuksen yhteiseen Teams-tiimiin oma täytettävä tiedosto, johon kerätään yksiköittäin erilaisia taitoja, joita henkilökunnalta löytyy. Koko henkilökunta pääsee tähän tiedostoon ja voi hyödyntää tietoja omassa toiminnassaan.
Tulokset
Idea on nyt siinä vaiheessa, että osaamismatriisi on täytettävänä.

Yhteyshenkilöt

Mari Jalava
mari.jalava(ät)uusikaupunki.fi
Museonjohtaja
Uudenkaupungin museo
Jan Vuorenlaakso
jan.vuorenlaakso(ät)uusikaupunki.fi
hyvinvointijohtaja
Uudenkaupungin kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta