15.12.2020
Pihtiputaan kunta/Hubittaako?- hanke, Pihtipudas

Osaamis- ja etätyökeskuksen perustaminen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Pihtiputaalla kunnanjohtaja Ari Kinnunen ja yritysagentti Manu Aunola kirjoittivat hankehakemuksen, jonka tarkoituksena oli, että paikkakunnalle perustettaisiin oma osaamis- ja etätyökeskus. Se tarjoaisi myös koulutusta alueelle. Yhteistyökumppaniksi ja hankkeen osahakijaksi saatiin Jyväskylän avoin yliopisto, joka tarjoaa meille avoimia korkeakouluopintoja. Hanke sai rahoituksen Euroopan aluekehitysrahastolta. Tavoitteeksi asetettiin, että mahdollisemman monella olisi mahdollisuus nostaa osaamistaan korkeakouluopinnoilla omalla paikkakunnalla. Tavoitteena oli myös tarjota etätyöskentelytilaa alueen omille yrittäjille, tietotyöläisille, asiantuntijoille sekä tietenkin matkailijoille sekä mökkiläsille. Lisäksi tavoitteeksi asetettiin, että kootaan pohjoisessa Keski-Suomessa yhteen alueen etätyöpisteet sekä tarjotaan heille ja aloittaville toimipisteille koulutusta.
Ratkaisu
Pihtiputaalla avattiin osaamis- ja etätyökeskus HUBteekki 28.8.2020. Hanke lähti käyntiin hiukan myöhässä koronan vuoksi. Tilat ovat olleet aktiivisesti käytössä ja hanke on verkostoitunut hyvin muiden etätyökeskusten kanssa. Tiloissa on myös tarjottu koulutusta lähinnä verkkovälitteisesti. Tähän onkin hankittu hyvät laitteet. Jyväskylän avoin yliopisto tarjoaa 2021 alussa liiketoimintaosaamisen perusopinnot sekä 2021 alkaa myös SAvonia AMK sosionomin polkuopinnot. Molemmat koulutukset on toteutettu alueellisen kartoituksen kautta tarvelähtöisesti. Jyväskylän avoimen yliopiston kanssa jatkamme tarvelähtöisen kartoitustyökalun kehittelemistä. Sitä voitaisiin käyttää hyödyksi maakunnallisesti. Työ jatkuu ja hankkeessa riittää kehittämistä sekä työpakettien työstämistä. Hanke päättyy 31.5.2022, mikäli saamme tänne saakka jatkoaikaa. Lisätietoja hankkeesta löytyy Pihtiputaan kunnan nettisivuilta:
https://pihtipudas.fi/kunta-ja-hallinto/kehittamishankkeet/hubittaako-etatyokeskuksen-kaynnistamishanke/
Tulokset
Tähän mennessä on saatu hyötyjä tarjoamalla etätyöpisteitä alueen mökkiläsille sekä asukkaille. Koulutuksia on myös kyselty ja tarjottu. Kehittämistyötä jatketaan ainakin hankkeen päättymiseen saakka, joskin toivotaan, että sen jälkeenkin kehittäminen jatkuisi.
Liitteet
rimpsu.pdf

Yhteyshenkilöt

Miia Hiironen
miia.hiironen(ät)pihtipudas.fi
Projektipäällikkö
Pihtiputaan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta