19.9.2019
Järvenpään kaupunki, Osaamis- ja työllisyyspalvelut, Järvenpää

Työpajatoiminnan laajentaminen edistämään työllisyyttä

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Vakiintunut Cooperin Kulman lounaskahvila työpaja ei pystynyt enää tarjoamaan riittävästi paikkoja työtoiminnasta kiinnostuneille. Lisäksi catering-alan tutkinnon osat rajoittuivat neljään tutkinnon osaan ja lisäksi kahta pystyi vain osin suorittamaan.

Saimme mahdollisuuden laajentaa työpajaa 1.6.2019 alkaen toiseen toimipisteeseen Kartanon kahvilan työpajaan, joka mahdollisti tutkinnon osia lisää kolme ja lisäksi täydensi yhtä osittain suoritettavaa tutkinnon osaa. Saimme myös työtoiminnanpaikkoja lisää noin 25 vuodessa.

Kahden työpajan toimipistettä myös hyödynnetään kerrytetyn osaamisen soveltamiseksi molemmissa työpajassa. Näin saamme tietoon mitä haasteita mahdollisesti osaamisen soveltaminen erilaisessa toimipisteessä asiakkaalle tuottaa. Tämä on arvokasta tietoa siirryttäessä kohti avoimia työmarkkinoita ja voidaan hyödyntää asiakkaan työvalmennuksessa.

Tavoitteena oli tuottaa laajempaa palveluja (tutkinnon osia ja toimintapaikkoja lisää) asiakkaille, joilla on haasteita avoimille työmarkkinoilla sijoittumisessa.
Ratkaisu
Todettiin vajaa työtoimintapaikkojen tarjonta Cooperin Kulman lounaskahvilan työpajassa. Tämän jälkeen tehtiin toiminta- ja palvelusuunnitelma Vanhankylänniemen kartanon työpajakahvilan toiminnasta. Saimme toimintaluvan, jonka jälkeen oli kahvilan käynnistäminen ja rekrytoinnit kolmen pajaohjaajan osalta.

Kehittämistyöhön osallistettiin hyvinvointipalvelualueen johtoa, henkilöstöä yli yksikkörajojen, kuntalaisia, yhdistyksiä ja yrityksiä. Toteutimme somekyselyn ja työpaja muotoisen keskustelutilaisuuden.

Toiminta avattiin omilla kustannuksilla 60 000 investoinnilla. Käytössä omat henkilöstöresurssit.

Työpajatoiminta on voitto tavoittelematonta toimintaa, joka myynneillä kattaa vain toiminnan kustannukset.
Tulokset
Uuden työpajan myötä palvelu tuotetaan viikon jokaisena päivänä. Työprosesseja (reseptiikka ja työohjeet) tukemaan otettiin Jamix tuotannonohjausjärjestelmä sekä työresurssien suunnitellun tueksi Titania työvuorosuunnitteluohjelma.
Nuorten kesätyötekijöiden määrä kolminkertaistui työpajoilla. Työtoiminnassa olleita on ollut kahdeksan tällä hetkellä.

Paikallisilla yhdistyksillä ja yrityksillä on mahdollisuus tuoda toimintaansa, palvelujaan ja tuotteitaan esille työpajatoiminnan ohella kartanolla, joka sijaitsee kaupungin virkistysalueella. Tapahtumia on ollut noin kymmenkunta jo eri yhteistyötahojen kanssa.
Kunnan tuottaman työpajan kautta yhteistyötahot (kaupungin yksiköt, yhdistykset ja yritykset) pääsevät veloituksetta tai edullisesti hyödyntämään tiloja omien palvelujensa tuottamiseen. Samalla he tuottavat aitoja työkokemuksia paja-asiakkaillemme.

Toiminta on aloitettu vasta 1.6., joten mitattavien säästöjen määrä on mahdoton arvioida. Tiedossa on, että työttömyydestä suoraan tai välillisesti aiheutuvat kustannukset ovat vuosittain miljoonia euroja. Itsessään työmarkkinatuen kuntaosuuden lasku on vuosittain noin kolme miljoonaa. Yhtenä menetelmänä on arvioitu työpajatoiminnan laskevan työttömyyden kustannuksia sekä lisäävän hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta.

Työpajatoiminta työoppimisympäristönä mahdollistaa työttömien sekä opiskelijoiden osaamisen kehittämisen ja edistää kuntalaisten työllisyyttä.

Yhteyshenkilöt

Jenni Juvonen
jenni.juvonen(ät)jarvenpaa.fi
työpajaesimies
Järvenpään kaupunki / Osaamis-ja työllisyyspalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta