Kunta-alan nuorten verkosto työskenteli alkuvuodesta 2024 huhtikuun 2025 loppuun. Sen tehtävänä oli miettiä konkreettisia keinoja, miten kuntatyöstä saataisiin nuorille houkuttelevampaa.
Verkoston jäsenet arvostivat kunta-alan vakautta, mutta toivoivat satsaamista erityisesti työhyvinvointiin, urakehitykseen, avoimeen palkkaukseen ja vaikuttamismahdollisuuksiin. Kehittämistarpeista huolimatta kunta on nuorten mielestä mainettaan paljon parempi työpaikka, ja he toivovatkin suurempaa panostamista positiiviseen työnantajakuvaan.
Nuorten verkostoon kutsuttiin vuoden 2024 alussa nuoria kuntatyöntekijöitä kunta-alan kehittämisjaoksen jäsenorganisaatioista. Verkostossa oli mukana alle 30-vuotitaita eri ammattialoilta kahdeksasta kunnasta. Verkosto tuotti useita ehdotuksia ja juttusarjan, jossa pureuduttiin nuorille tärkeisiin teemoihin. Verkosto tuotti ensimmäisen koosteensa "Houkutteleva kuntatyö" toukokuussa 2024. Siinä nostettiin esiin asioita, joihin kuntatyöpaikoilla tulisi jatkossa nuorten mielestä panostaa:
- Työhyvinvoinnin tukeminen eri elämäntilanteissa
- Joustava ja vakaa työnantaja, perhemyönteisyys
- Kohtuullinen palkka ja mahdollisuus palkitsemiseen
- Mahdollisuus kehittää ja oppia sekä perehdytykseen ja ohjaukseen panostaminen
- Vaikuttamis- ja etenemismahdollisuuksien esille nostaminen
- Sisäiseen viestintään panostaminen
- Hyvämaineinen työpaikka, positiivinen työnantajamielikuva
- Resurssit verkostoitumiseen ja osallistumiseen, riittävästi aikaa verkostotyöhön
Mitä asioita sinun työpaikallasi tehdään verkoston tuottamissa teemoissa? Mitä pitäisi kenties parantaa tai kehittää? Tuotokseen kannattaa tutustua tarkemmin, levittää sitä omalla työpaikalla ja keskustella yhdessä eri osapuolten kesken, mitä omassa organisaatiossa voitaisiin tehdä entistä paremmin.

Mielikuvaa kuntatyöstä olisi oikaistava
Nuoret tekemää koostetta on esitelty laajasti. Se sai paljon kiitosta ja positiivista palautetta. Tuloksia esiteltiin mm. kunta-alan kehittämisjaokselle, verkoston jäsenten omilla työpaikoilla sekä useissa valtakunnallisissa tilaisuuksissa. Tässä muutama palaute eri tilaisuuksista alan asiantuntijoilta:
” Erittäin hyviä nostoja ja eivät mitenkään mahdottomia edes toteuttaa. Ilokseni huomaan, että …arvostan hyvin samoja asioita ja tunnen myös ylpeyttä omasta kuntatyönantajastani, jossa jo monet näistä asioista ovat joko kehityksen kohteena ja tai nyt jo käytössä”
”Kuntatyötä kannattaa markkinoida ja meidän pitää edistää sitä kansallisesti ja paikallisesti. Verkoston esityksessä oli tuttuja asioita, hyvä ehdotus on, että mielikuva kuntatyöstä oikaistaan: Nuorten mielestä se on houkutteleva. Tärkeää on, että nuorten viestit tulevat näkyviin..”
Joustavuus, työsuhteen vakaus, palkkaus ja osaamisen kehittäminen sekä urapolut vielä tarkempaan pohdintaan
Verkostolta toivottiin vielä konkreettisempia ehdotuksia Houkutteleva kuntatyö -koosteen teemoihin. Nuoret valitsivat kolme teemaa, joita he työstivät ja syvensivät pienryhmissä. Nuorten työstämät teemat olivat:
- Joustava ja vakaa työnantaja
- Palkkaus (palkkauksen läpinäkyvyys ja avoimuus sekä palkitsemisen keinot -näkökulmat)
- Osaamisen kehittäminen (sis. perehdytys, ammattitaidon kehittäminen, uramahdollisuudet)
Joustavuudessa tärkein kehitettävä asia oli työaikaan liittyvät joustot, vakauden suhteen työkyvyn edistäminen ja ylläpitäminen sekä työsuhteen jatkuvuuden turvaaminen.
Palkkauksen kannalta pienryhmä korosti palkkojen harmonisointia sekä tehtävän vaativuutta ja osaamista vastaavaa palkkaa. Myös palkka-avoimutta sekä aineellisen ja aineettoman palkitsemisen kehittämistä toivottiin.
Osaamisen kehittämisessä ja urapolulla nuorten toiveena oli, että jokaisella työntekijällä olisi mahdollisuus oman ammattitaitonsa kehittämiseen ja jatkuvaan oppimiseen ja että uramahdollisuudet tehtäisiin näkyväksi omalla työpaikalla. Myös jokaisen työntekijän oikeutta laadukkaaseen ja suunnitelmallisen perehdytykseen korostettiin.
Näihin verkoston ehdotuksiin kannattaa tutustua tarkemmin ja pohtia, olisiko omassa organisaatiossa kehittämistarpeita niiden suhteen.
Laajassa juttusarjassa nostettiin esiin nuorten ja työnantajien näkemyksiä
Nuorten verkoston Houkutteleva kuntatyö -koosteen perustuen tehtiin vielä kymmenosainen juttusarja. Siinä pureudutaan nuorten nostamiin teemoihin nuorten ja heidän työnantajiensa näkökulmasta.
Esimerkiksi Jyväskylän kaupungin johtava jätehuoltosuunnittelija ja nuorten verkoston jäsen Saana Minkkinen haastatteli henkilöstöpäällikkö Sari Uotilaa osaamisen tukemisesta kunnassa. Uotilan mukaan kaupunki panostaa osaamiseen.
”Jyväskylän kaupunki panostaa laajasti osaamisen kehittämiseen. Henkilöstölle on tarjolla koulutuksia, henkilöstövaihtoa, mentorointia, työnohjausta ja omaehtoisen opiskelun mahdollisuuksia. Lisäksi järjestetään työelämäkeskusteluja ja sisäisiä koulutuksia.”
Jokaisen jutun lopussa on linkkejä työkaluihin, lisäaineistoon ja käytännön kehittämisesimerkkeihin kunta-alalta ja hyvinvointialueilta. Juttusarjan lukuisat vinkit ja työkalut ovat kaikkien hyödynnettävissä. Katso siis, mikä teema sinua puhuttelee? Lue juttu ja hyödynnä hyvät vinkit ja caset!
Osa 1: ”Kiitos tästä päivästä”, työhyvinvointi syntyy tasavertaisuudesta ja avoimuudesta
Osa 2: Joustavuus työssä vaatii dialogia ja parantaa työhyvinvointia
Osa 3: Kohtuullinen palkka ja mahdollisuus palkitsemiseen motivoivat työelämässä
Osa 4: Työelämä on jatkuvaa oppimista
Osa 5: Hyvä perehdytys, parempi työarki
Osa 6: Kuka on liian nuori, kuka liian vanha? Ikäpuhe ja sen vaikutukset työelämässä
Osa 7: Nuoret haluavat mahdollisuuden vaikuttaa ja edetä
Osa 8: Oppimiskulttuuri vaatii tavoitteita - Jyväskylä panostaa osaamisen kehittämiseen
Osa 9: Hyvä sisäinen viestintä tekee työstä sujuvaa
Osa 10: Hyvä maine houkuttelee – Jyväskylä panostaa työnantajakuvan kehittämiseen
Verkoston jäsenet arvostivat mahdollisuutta edistää nuorten asioita
”Kevään verkostotyöskentely on ollut antoisaa ja mielenkiintoista. On ollut kiva päästä verkostoitumaan ja tutustumaan muihin samanikäisiin osaajiin kunta-alalta ja kuulemaan heidän näkemyksiään”.
Näin kertoi Lahden kaupungin rekrytointiasiantuntija ja nuorten verkoston jäsen Jenna-Mari Ahola kesäkuussa 2024
Samanlaista palautetta saatiin muilta verkoston jäseniltä verkoston arvioinnin yhteydessä keväällä 2025. Nuoret arvostivat verkostotyöstä saatuja uusia kokemuksia. Heidän mielestään oli myös tärkeää päästä edistämään nuorten näkemyksiä ja heidän tärkeinä pitämiään asioita valtakunnallisesti.
Kaikki tuotokset löytyvät Tärkeissä töissä -sivustolta, katso myös teemasivu
Verkoston tuotokset on jaettu kunta-alan kehittämisjaokselle ja tuotokset löytävät Tärkeissä töissä -sivuilta Nuorten kuntatyöntekijöiden verkosto. Lisäksi on tehty osaavan työvoiman saatavuutta ja nuoria koskeva teemasivu niin ikään Tärkeissä töissä -sivuille. Teemasivulta löytyy paljon materiaalia nuorten näkemyksistä työmarkkinoista ja työelämästä erilaisista selvityksistä. Sivulla on myös linkkejä työkaluihin, kuten esimerkiksi nuoren työntekijän perehdyttämiseen.
Kunta-alan nuorten verkosto pääsee vielä kerran ääneen Lahden työmarkkinaseminaarissa 20-21.8.2025. Seminaarissa kerrotaan nuorten näkemyksistä kuntatyöstä, lisäksi nuorten verkoston jäseniä osallistuu paneelikeskusteluun yhdessä työnantajan edustajan kanssa.
Kirjoittanut kehittämispäällikkö Anna-Mari Jaanu, joka toimi verkoston koordinoijana ja fasilitoijana yhdessä asiakkuuksien ja kehittämisen asiantuntija Anniina Tuomen kanssa.